Kivutta eläköön kala?

Kivutta eläköön kala?

Kuva: Derek Keats CC BY 2.0
Kuva: Derek KeatsCC BY 2.0

Kalan kivun tunne on totta. Jotta kaloja ymmärrettäisiin paremmin, tarvitaan lisää tieteellistä tutkimusta, ajattelutapojen muutosta ja mielikuvitusta onhan kalojen elinympäristö ja tapa ilmaista itseään meille vierasta. 

Teollisen kalastuksen kaloille aiheuttama kipu ja kärsimys on yleisesti tiedostettu. Valtavia määriä kaloja kuolee troolissa puristumalla tai tukehtumalla hengiltä. Myös syötäväksi kasvatettujen kalojen elintilan ahtaus ja lopetusmenetelmät koetaan ahdistavana.

Toisaalta saatetaan ajatella, että kalan sätkiminen koukussa on vain refleksiä. Kala ei voi tuntea kipua, koska se voi jopa tarttua samaan syöttiin uudestaan. Joissakin tilanteissa kalan kipukokemus siis tunnistetaan, kun taas toisissa ei. Tilannetta ei helpota se, että kalat näyttäytyvät meille mykkinä. Niiltä puuttuvat lisäksi kasvonilmeet.

Voimme esimerkiksi tunnistaa koiran kivun, kun se uikuttaa ja irvistää. Kalojen kipua ja kärsimystä voi olla vaikea havaita ulkopuolisin silmin. Ne kuitenkin viestivät kivustaan äänen ja ilmeiden sijaan muilla keinoin, esimerkiksi muuttamalla käyttäytymistään. Kalojen ymmärtäminen vaatii meiltä totuttujen ajattelutapojen kyseenalaistamista ja uuden näkökulman muodostamista kaloihin.

Eläinfilosofi Elisa Aaltolan mukaan kaloihin kohdistuva empatia ei välttämättä herää ilman mielikuvituksen käyttöä. Tunnemme helpommin empatiaa esimerkiksi lemmikkieläimiä kohtaan, koska toimimme niiden kanssa vuorovaikutuksessa ja ajattelemme, että ne pystyvät tuntemaan kipua. Uusin tutkimustieto kuitenkin puoltaa sitä, että kalat kokevat kipua, kärsimystä ja nautintoa siinä missä muutkin eläimet. Vedenalaiset eväkkäät ansaitsevat huomiomme.

Kalat tuntevat todellista mielihyvää

Kalat eivät lakanneet kehittymästä meressä, vaikka osa niistä siirtyi maalle noin 360 miljoonaa vuotta sitten. Kaloista on paljastunut kehittyneen teknologian avulla ominaisuuksia, joita aiemmin luultiin olevan vain nisäkkäillä ja linnuilla. Esimerkiksi kalojen aistimiskyky on varsin kehittynyt.

Kuva: Derek Keats CC BY 2.0
Kuva: Derek KeatsCC BY 2.0

Aistit ovat veteen sopeutuneita ja varsin omalaatuisia, lajikohtaiset erot huomioiden. Niiden avulla kalat havainnoivat ympäristöään, suunnistavat ja hankkivat ravintoa, mutta myös kommunikoivat keskenään. Kalat vaihtavat tietoa esimerkiksi lajista, sukupuolesta, iästä, sosiaalisesta asemasta, etäisyyksistä ja petokalojen uhkasta. Kalojen kognitiiviset kyvyt ovat nykytieteen avulla osoittautuneet oletettua kehittyneemmäksi.

Kommunikaatiokykyä pidetään yhtenä todisteena eläinten tietoisuudesta. Kalat ovat siis tietoisia maailmasta ja haluavat toimia siinä. Ne tuntevat toisensa yksilöinä, ja tietävät, kenen kanssa haluavat viettää aikaa mieluiten. Kalat viestivät kivusta toisilleen esimerkiksi hätäferomonien avulla. Useat kalalajit oppivat elintaitoja muita tarkkailemalla, esimerkiksi saalistuskäyttäytymiseen ja sosiaalistumiseen liittyen. Oppimiskyky taas edellyttää muistia. Lisäksi eräillä kalalajeilla, esimerkkinä lohikalat, on havaittu leikkikäyttäytymistä, ja siitä erittyy mielihyvähormoneja. 

Kalat ovat sosiaalisia eläimiä kuten ihmiset ja muut nisäkkäät. Ne ovat myös tuntemiskykyisiä. Osa kalalajeista onkin varsin herkkiä kosketukselle. Sukeltajat ovat hyödyntäneet tätä auttaessaan haikaloja. Ne ovat rauhoittaneet eläimet silittämällä näitä, jolloin esimerkiksi koukkujen poistaminen niiden suusta on onnistunut. 

Silti, yhä tänä päivänä kaloja voidaan kohdella niin kuin ne eivät kykenisi tuntemaan kipua ja kärsimystä. Eläinten kipukokemukseen perehtynyt professori Outi Vainio on ihmetellyt, miksi ihmiset kyseenalaistavat eläimiltä sellaisen tunteen, joka suojaa niiden elimistöä. Kivun tuntemus on välttämätöntä eloonjäämisen kannalta. 

Kalojen kipua ei tule väheksyä

Kuva: Jeff Miller CC BY 2.0
Kuva: Jeff MillerCC BY 2.0

Enemmistö tutkijoista on päätynyt siihen, että kalat tuntevat samantyyppistä kipua kuin muut eläimet. Saamme myös yhä enemmän tieteellistä näyttöä siitä, että kalat kokevat tietoista kärsimystä, jota aiheutuu, kun kivun, vahingoittumisen tai pelon tuntemukset ovat voimakkaita.

Tietoisuuden määritelmässä tunteiden ja kärsimyksen kokemiseen riittää jo alkeellinenkin tunnetietoisuus. Kalat voitaisiin kuitenkin luokitella pidemmälle kehittyneiksi pitkän evoluutionsa johdosta. Eläimillä tunteiden ilmaisu tai voimakkuus ei riipu myöskään niiden aivojen rakenteen monimutkaisuudesta. Vaikka kaloilla on pienet aivot, niillä on todettu olevan sellaisia aivojen ja hermoston rakenteita, jotka synnyttävät tietoisuutta, tunnetiloja ja tarkoituksellista toimintaa.

”Etsimme kuumeisesti yhtäläisyyksiä ihmisten ja muiden lajien aivojen rakenteiden välillä, jotta voimme tunnistaa eläimissä tiettyjä kykyjä. Evoluution myötä sama kognitiivinen tila erilaisilla aivofysiologisilla rakenteilla on kuitenkin mahdollista,” Vainio kertoi Animalian Kalarakas-kampanjan avajaisissa Helsingissä.

Nisäkkäillä tietoinen kivun tunne syntyy aivokuoressa, eli neokorteksissa. Tutkijat ovat osoittaneet, että aivokuoren puuttuminen ei estä kalaa kokemasta kipua tai kärsimystä. Kalat käsittelevät kipua aivojen telenkefalon-rakenteen avulla, mikä toimii vastineena neokorteksille.

Kalojen etuaivoista on myös löydetty nisäkkäille ominaisen limbisen järjestelmän toiminnasta vastaavat rakenteet. Lisäksi kaloilla on myös kipua välittävä hermojärjestelmä. Niillä on kipureseptoreita ympäri kehoa, ja myös nisäkkäiltä tuttuja hermosäikeitä, joita tarvitaan kivun aistimiseen.

Vaikka tieteellä ei ole vielä ole keinoja verrata eläinten ja ihmisten kokeman kivun voimakkuutta, tämä ei saa antaa oikeutta väheksyä kalojen kipua. On muistettava, että ihmistenkin tietoisuus on yhä monilta osin tuntematonta. Tiedämme esimerkiksi, miten ihmisen aivot käsittelevät kipua, mutta silti kivun kokeminen on aina yksilöllistä.

Kun kivulla ja kärsimyksellä ei ole sanoja

Kalojen aivojen reaktiot ovat kipukokemuksen aikana samankaltaisia kuin nisäkkäillä. Kipua voidaan myös arvioida tarkkailemalla kalojen käyttäytymistä. Käyttäytymiskokeiden avulla tutkijat ovat pystyneet määrittelemään oireita, jotka kertovat kalan heikentyneestä hyvinvoinnista ja kivusta. Näitä ovat esimerkiksi kiduskansien nopea availu eli ”läähätys” ja syömättömyys.

Esimerkiksi tutkijat Victoria Braithwaite, Mike Gentle ja Lynne Sneddon havaitsivat taimenten käyttäytymisessä muutoksia ruiskuttamalla niiden kuonoon etikkahappoa ja mehiläismyrkkyä. Koekalojen käyttäytyminen kertoi, että ne tuntevat kipua. Ne alkoivat ”läähättää”. Moni niistä myös hankasi kipeää kohtaa tutkimusaltaan pohjaan eli ne pyrkivät lievittämään kipua. Koekalat menettivät lisäksi ruokahalunsa, joka palasi vasta useiden tuntien jälkeen.

Kuva: Department of Foreign Affairs and Trade CC BY 2.0
Kuva: Department of Foreign Affairs and TradeCC BY 2.0

Kalojen käyttäytyminen kipua aiheuttavissa tilanteissa on siis samantyyppistä kuin ihmisillä ja muilla nisäkkäillä. Ne tihentävät hengitystään ja menettävät ruokahaluaan. Lisäksi on havaittu, että kivun jatkuessa kalat alkavat keinahtelemaan edestakaisin kuten nisäkkäät. Liike saa elimistön tuottamaan pieniä määriä endorfiineja kivun lieventämiseksi.

Tutkijat pystyivät myös osoittamaan, että kipu ei ollut pelkkä fysiologinen muutos kuten esimerkiksi hengityksen nopeuden lisääntyminen, vaan se voi myös muuttaa kognitiivista toimintaa, tarkkaavaisuutta. Kun eläimeen sattuu kovasti, se keskittyy omaan kipuunsa ja menettää kiinnostuksensa uusiin asioihin tai ympäristöön.

Tämän todistaakseen Braithwaite, Gentle ja Sneddon laittoivat taimenten akvaarioon kirkkaan legotornin, jota taimenet luonteensa mukaan välttelivät. Kun koekalojen kuonoon ruiskutettiin etikkaa, ne eivät enää piitanneet tornista, vaan uivat sen ohitse normaalisti. Tarkkaavaisuus suuntautui koettuun kipuun. Kun kaloille annettiin morfiinia, ne kiinnittivät jälleen tarkkaavaisuuden outoon esineeseen ja ryhtyivät jälleen välttelemään sitä.

Koekaloille annettu kipulääke auttoi kipuun kuten myös nisäkkäillä. Biologi Helena Telkänrannan mukaan eläinten kipututkimuksissa todetaan kivun olleen hyvin todennäköisesti eläimelle todellinen, eikä vain robottimainen refleksi, jos kipulääke saa eläimen lopettamaan kipukäyttäytymisen.

Kaloilla tehdyt käyttäytymiskokeet kertovat myös siitä, että kalat tuntevat pelkoa ja stressiä. Niiden on todettu oppivan välttämään tilanteita ja paikkoja, joissa niillä aiheutuu kipua, varsinkin jos kokemus toistuu usein. Miksi sitten kalan sanotaan tarttuvan vieheen koukkuun uudestaan, vaikka se vapautettiin siitä aiemmin? Nälän arvellaan olevan tähän hyvin motivoiva syy. Toisaalta tutkijat ovat huomanneet, että karpit ja hauet, jotka ovat jääneet aiemmin koukkuihin kiinni ja vapautettu niistä, ovat vältelleet syöttiä jopa 3 vuotta.

Kohti kalojen hyvää elämää

Kalojen kipukokemuksesta on tehty paljon tieteellistä tutkimusta eri maissa. Käsitys siitä, että kalat eivät tunne kipua on vanhentunut. Esimerkiksi Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA tukee käsitystä kalojen kivusta.

Tutkijat ovat havainnoineet kalojen kipua tutkimalla niiden aivojen ja hermoston rakennetta sekä käyttäytymistä. Tutkimustiedon karttuminen onkin tärkeää, jotta voimme lopulta muuttaa ehkä syvällekin juurtuneita ajattelutapojamme ja hyväksyä lopulta sen, että myös kaloilla on tietoisuus.

Kuva: Pixabay.com
Kuva: Pixabay.com

Vaikka eläinten tietoisuuden tutkimus on vielä alkuvaiheissaan, kansainvälisesti merkittäviä aivotutkijoita on allekirjoittanut asiakirjan, jonka mukaan aivokuoren puuttuminen ei estä eläintä tiedostamasta omaa olemassaoloansa. Tiedon ja ajattelumallien muuttamisen avulla olemme pystyneet hyväksymään myös lintujen tietoisuuden ja taidot, vaikka niillä ei todennäköisesti ole aivokuorta tai se on hyvin ohut.

Tarvitsemme lisää tietoa myös kalayksilön tuntemuksista ja siitä, miten voisimme lisätä sen hyvinvointia, sillä esimerkiksi nopeasti kasvavan ruuantuotannon muodon, kalankasvatuksen, tiedetään aiheuttavan merkittäviä hyvinvointiongelmia kaloille. Voit lukea lisää aiheesta täältä. Myös ammattikalastuksessa ja vapaa-ajan kalastuksessa tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten kaloja kohdellaan ja käsitellään.

Ehkäpä kalojen hyvinvointitutkimusta aristellaan, koska tieto lisää usein tuskaa. Se, miten kohtelemme kaloja nyt, vaatii huomattavia muutoksia. Kaloja tulisi kohdella yksilöinä, joilla on oikeus lajinmukaiseen käyttäytymiseen ja elää kivutonta ja stressitöntä elämää. Kala, kuten mikä tahansa eläin, ei halua kuolla. Se vastustelee tietoisesti ja pyrkii pois ikävästä tilanteesta. Kala haluaa kivusta eroon ja pelkää sitä.

Aaltola toteaa Kalarakas-kampanjan avajaisissa, että vastaus kysymykseen siitä, miten kaloja tulisi kohdella, on lopulta helppo:

”Jos kaloilla on todellakin mieli ja kyky kokea niiden todellisuus jonkinlaisena, niin silloin meidän eettinen velvollisuus on toimia tavoilla, jotka edesauttavat niiden positiivisia kokemuksia ja välttää haitan, kärsimyksen ja kivun tuottamista.”

 

Teksti: Annu Piensoho

Tutustu tarkemmin suuren kasvatustiheyden aiheuttamiin hyvinvointiongelmiin täällä.
Lue lisää ruokakalojen hiilidioksiditainnutuksesta täältä.

Kalat ovat tuntevia olentoja, jotka on aika nostaa osaksi eläinoikeuskeskustelua. Tue työtämme ja uusia keskustelunavauksia ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi; toimintamme pohjautuu lähes täysin yksityishenkilöiden tukeen, joten jokainen lahjoitus on tärkeä. Lue lisää myös Kalarakas-kampanjasivulta.

 

 

 

 

Lähteet:

Aaltola, Elisa. 2018. Animalian Kalarakas-kampanjan avajaiset.

Aaltola, Elisa. 2013. Johdatus eläinfilosofiaan. Gaudeamus.

Balcombe, Jonathan. 2016. What a Fish Knows. The Inner Lives of Our Underwater Cousins. Oneworld Publications.

Eläinten hyvinvointikeskus EHK. 2018. Kalan kipu on todellista.

Kaunisto, Noora. Vegaanihaaste. Eläinmieli luonnontieteellisestä näkökulmasta.

Luonnonvarakeskus. 2018. Pitäisikö pyydystä ja päästä -kalastus kieltää uudessa eläinsuojelulaissa?

Puttonen, Mikko. 2011. Tiede-lehti. Kalaankin koskee.

Telkänranta, Helena. 2015. Millaista on olla eläin? Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Telkänranta, Helena. 2012. Eläinten hyvinvointikeskus. Kaloillakin on tuntemuksensa.

Telkänranta, Helena. 2006. Tiede-lehti. Mistä tietää, että eläimeen sattuu?

Telkänranta, Helena. 2005. Tiede-lehti. Emme ole yksin.

The University of Sydney. Sydney Environment Institute. 2015. Fisheries and Fish Welfare: an Uncanny Silence.

Vainio, Outi. 2018. Animalian Kalarakas-kampanjan avajaiset.