Turkikset eivät käy kaupaksi – turkisalan ahdinko syvenee

Turkikset eivät käy kaupaksi – turkisalan ahdinko syvenee

Saga Fursin kesäkuun huutokauppa jatkoi turkishuutokauppayhtiön alamäkeä. Turkiksia vedettiin myynnistä alhaisten hintojen vuoksi, ja myydyt nahat eivät kattaneet tuotantokustannuksia. Tilanne on jatkunut samanlaisena jo pitkään.

Kesäkuun huutokaupassa myydyt nahat myytiin tappiolla ja hinnat laskivat yhä. Kaikkien ketunnahkojen keskihinta on pudonnut 15 prosenttia viime vuodesta. Esimerkiksi siniketun keskihinta oli 61 euroa, kun se edellisessä huutokaupassa maaliskuussa oli 65 euroa. Kesäkuussa 2017 siniketun hinta oli 74 euroa, joka sekin oli 15 prosenttia vähemmän kuin saman vuoden kevään huutokaupassa.

Turkiksista on ylitarjontaa maailmalla, sillä esimerkiksi Kiinassa varastot ovat myymättä. Lisääntyvät uutiset turkistarhauskielloista maailmalla sekä johtavien muotitalojen turkittomuuslinjaukset eivät helpota myyntiä. Kesäkuun huutokaupassa Saga Furs joutui vetämään osan nahoista kokonaan myynnistä.

Kesäkuun huutokaupan välitysmyynnin arvo laski 14 miljoonaa euroa vuoden takaisesta 120 miljoonasta eurosta 106 miljoonaan euroon.

Turkiksia on liikaa, hinnat laskussa

Tämän vuoden maaliskuun huutokauppa ei mennyt kesäkuista paremmin. Huutokauppojen hintataso jäi alhaiseksi ja turkiksia myytiin vähän. Turkiksia oli myös tarjolla liikaa. Kevään huutokaupan välitysmyynnin arvo, 140 miljoonaa euroa, laski edellisvuodesta lähes 50 miljoonaa. Yhtiö antoi huutokaupan jälkeen tulosvaroituksen.

Myös vuoden 2017 kesäkuun huutokaupassa nahkoja vedettiin myynnistä niiden vähäisen kysynnän ja alhaisten hintojen vuoksi. Vuoden lopussa myynti putosi rajusi. Siniketun hinta putosi 10 prosenttia ja tarjonnasta myytiin vain puolet. Joulukuun 2017 huutokaupan välitysmyynnin arvo oli vain 18 miljoonaa, kun se samaan aikaan edellisenä vuonna oli ollut 33 miljoonaa euroa. Syyksi huonoon myyntiin Saga Furs on pitkään ilmoittanut Kiinan täydet turkisvarastot.

Laskusuhdanne on jatkunut jo pidempään. Arvopaperin mukaan Saga Fursin kurssi on laskenut vuodessa 22 prosenttia, kolmessa vuodessa 46 prosenttia ja viidessä vuodessa 49 prosenttia. Myös vuonna 2016 yhtiö antoi tulosvaroituksen. Lopulta kauden 2015─2016 välitysmyynnin kokonaisarvo laski 47 prosenttia. Vuonna 2016 käytiin myös yhtiön yt-neuvottelut.

Ala muistuttaa huonojen huutokauppatulosten yhteydessä, että epävarmojen aikojen jälkeen myynti nousee. Kuitenkin pitkällä aikavälillä tarkasteltuna turkisalan tulos ja turkisten hinnat laskevat koko ajan.

Mainehaitta Suomelle

Muotimaailma ja ihmisten asenteet ovat turkiksia vastaan enemmän kuin koskaan. Muotijätit, kuten esimerkiksi Gucci, Armani, Hugo Boss, Michael Kors, Jimmy Choo, Versace ja Burberry, ovat sitoutuneet turkittomuuteen. Suuret kauppaketjut ja verkkokaupat, kuten H&M, Zara, Asos ja Net-A-Porter ovat poistaneet turkikset valikoimistaan. Lisäksi newyorkilainen muotisuunnittelun huippukoulu Parsons School of Design päätti lopettaa 15-vuotisen yhteistyönsä turkisalan ja samalla suomalaisen Saga Fursin kanssa. Syyskuussa 2018 Lontoon muotiviikot päätti kieltää turkikset ensimmäisenä isona muotiviikkona.

Moni maa on kieltänyt turkistarhauksen epäeettisenä. Kesällä 2018 ensin Luxemburg ja sen jälkeen Belgia kielsivät turkistarhauksen. Luxemburgista tuli Euroopan 10. maa, joka on kieltänyt turkistarhauksen. Belgia pääsi sijalle 11., mikä maa on seuraava? Norjassa, Suomen ohella suuressa Saga Furs -maassa, kielto on kirjattu hallituksen hallitusohjelmaan. Saksassa ja Tšekissä turkistarhaus kiellettiin viime vuonna. Iso-Britannia kielsi turkistarhauksen jo vuonna 2000, mutta nyt siellä pohditaan myös turkisten myynnin kieltämistä.

Suomessa uuden eläinsuojelulain luonnos, lakiluonnos eläinten hyvinvoinnista, ei ota kantaa turkistarhaukseen tai turkiseläinten hyvinvointiin. Turkisasetusta vuodesta 2013 tehnyt työryhmä ajautui umpikujaan jo vuonna 2015, eikä mitään parannuksia ole tänä aikana saatu aikaiseksi. Saga Fursin mainostamat Welfur- ja Saga-sertifioinnit eivät ole todellisia hyvinvointisertifikaatteja, vaan alan itse valvomia järjestelmiä.

Viime syksyn ja kevään jättikettukuvat turkistarhoilta eivät nekään auta Saga Fursin myyntiä tai Suomen mainetta, vaikka yhtiö kertookin jättikettujen olevan hoidossa oleva marginaaliongelma. Yhtiö ei myöskään ole ottanut kertaakaan kantaa siihen, miksi alan omissa julkaisuissa juuri nämä isokokoiset ketut on esitelty alan ylpeyden aiheina.

Teksti: Taija Rinne

Jo 100 000 haluaa eläimille paremman lain

Lakiesitys eläinten hyvinvoinnista menee eduskunnan käsittelyyn syksyn 2018 aikana. Siinä ei oteta juuri kantaa turkiseläinten hyvinvointiin. Kerrotaan päättäjille, että eläimet ansaitsevat parempaa. Allekirjoita ja jaa Animalian ja SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton Eläinlaki-vetoomus, jossa vaaditaan muun muassa turkistarhauksen kieltämistä.

Auta, allekirjoita vetoomus ja jaa sitä eteenpäin!

Auta meitä pitämään eläinten asiaa esillä: ryhdy kuukausilahjoittajaksi!
Jokainen lahjoitus on tärkeä ja edesauttaa pitkäjänteistä kampanjointia, tiedonvälitystyötä ja poliittista vaikuttamista.
Voit myös tehdä 15 € kertalahjoituksen helposti tekstiviestillä: lähetä viesti ANIMALIA15 numeroon 16155. Kiitos, että välität!

 

Päivitetty 11.9.2018 Belgian turkistarhauskielto, Burberryn turkittomuuslinjaus, Lontoon muotiviikkojen turkittomuuslijaus.

Lähteet ja lisätietoa:

Animalia: Turkistarhalla epänormaali on normaalia (16.8.2017)
Animalia: Turkisalan hyvinvointikriteeristö Welfur on silmänkääntötemppu (21.2.2017)
Animalia: Turkistarhaus kiellety yhä useammassa maassa (17.8.2017)
Animalia: Turkittomat liikkeet
Arvopaperi: Hinnat laskussa Saga Fursin huutokaupassa (11.6.2018)
BBC: Should the UK ban the sale of fur? (29.3.2018)
Business of Fashion: Michael Kors Commits to Going Fur-Free in 2018 (15.12.2017)
Fur Free Alliance: Czech ban on fur farming approved by senate (22.7.2017)
Fur Free Alliance: Luxembourg 10th European country to ban fur farming (15.6.2018)
Fur Free Alliance: Victory: Germany ends fur farming! (5.6.2017)
Fur Free Alliance: Luxemburg 10th European country to ban fur farming (15.6.2018)
Helsingin Uutiset: Myös eläinsuojelijat käärmeissään hallitukselle – turkisasetus jäihin lupauksista huolimatta (11.9.2015)
Maaseudun tulevaisuus: Turkiksia vedettiin myynnistä hintojen vakauttamiseksi – Kiinan tuotanto painaa markkinoita (17.6.2018)
Saga Furs: Huutokaupat
Saga Furs: Pörssitiedotteet
The New York Times: Net-a-Porter Says No to Fur (9.6.2017)
Turun Sanomat: Muotitalot luopuvat turkisten käytöstä – Suomessa turkistuotannolle ei näy loppua (7.9.2018)
Vogue: Armani Goes Fur Free (22.3.2016)
Vogue: Donatella Versace Vows To Stop Using Fur (15.3.2018)
Vogue: Gucci Announces It Will Be Going Fur-Free (11.10.2017)
WWD: Hugo Boss Going Fur-Free (6.7.2015)
Yahoo! Lifestyle: Top Fashion School Cuts Ties With Fur Companies, Stressing Cruelty-Free Design (28.2.2017)
Yle: Lontoon muotiviikko luopuu turkiksista ensimmäisenä isoista muotiviikoista – ”kulttuuri on muuttunut” (7.9.2018)