Seuraava suuri eläinoikeuskysymys

Seuraava suuri eläinoikeuskysymys

Tule kuulemaan ja keskustelemaan seuraavasta suuresta eläinoikeuskysymyksestä Kaisa-taloon Helsinkiin keskiviikkona 16.5.!

Animalia aloittaa toukokuussa uuden kampanjan, joka keskittyy unohdetun eläinryhmän, kalojen, oikeuksiin. Kalat ovat eläinyksilöiden määrän huomioiden valtava tuotantoeläinten ryhmä, mutta niistä käytävä eläinoikeuskeskustelu on edelleen vähäistä Suomessa.

Kaloja koskevaa uutta tutkimustietoa on paljon, ja aiemmin tieteellistä kiistelyä aiheuttanut kalojen kyky tuntea kipua on nyt tutkijayhteisön enemmistölle tosiasia. Myös kalojen älyllisiä, sosiaalisia ja emotionaalisia kykyjä ymmärretään entistä paremmin.

Kala ei ole kasvis

Kampanja lähestyy kalojen oikeuksia monimediallisella otteella. Luvassa on videosarja sekä katukampanjointia ja asiantuntijatilaisuuksia. Kampanjan ydinajatus on se, että ei ole perusteltua tehdä kategorista eroa kalojen ja nisäkkäiden välille esimerkiksi älykkyyden tai kyvykkyyden perusteella.

– Kalat ovat loistavia ongelmanratkaisijoita ja niiden sosiaaliset suhteet ovat monisyisempiä kuin uskommekaan. Emme voi perustella kalojen tappamista, syömistä tai muuta hyväksikäyttöä sillä, että ne ovat ”vain kaloja”, sanoo Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen.

Kampanjalla Animalia haluaa myös synnyttää tietoisuutta siitä, että ruuantuotanto on mahdollista toteuttaa niin, ettei siitä aiheudu elinikäistä kärsimystä tai kuolemaa tunteville olennolle.

– Kalaa suositellaan usein hyvänä ravintona, mutta suosituksissa unohtuu eläinoikeusnäkökulma. Kalojen kannalta toivottavin vaihtoehto on jättää eväkkäät pois lautaselta. Muistutamme, että kala ei ole kasvis, ja tuomme esiin tapoja syödä täysipainoisesti kasviperäistä ravintoa, Animalian toiminnanjohtaja Mai Kivelä sanoo.

Tule kuulemaan, mitä sinun pitää tietää kalojen sielunelämästä juuri nyt! Tilaisuudessa järjestetään paneeli, jossa keskustelevat eläinten kipukokemukseen perehtynyt professori Outi Vainio, eläinkysymyksiin erikoistunut filosofi Elisa Aaltola sekä Animalian toiminnanjohtaja Mai Kivelä.

Tilaisuus pidetään Kaisa-talon Kirja ja Kahvissa Helsingin Kaisaniemessä keskiviikkona 16. toukokuuta kello 18 alkaen. Tilaisuus on osa Kultti ry:n ja Rosebudin kanssa yhteistyössä järjestettävää Kuukauden skuuppi -tapahtumaa.

Tapahtuma Facebookissa.

Lisätietoja:

Veikka Lahtinen
kampanjavastaava, Animalia
puh. 040 590 5575
veikka.lahtinen(at)animalia.fi

Mai Kivelä
toiminnanjohtaja, Animalia
puh. 050 384 5072
mai.kivela(at)animalia.fi