Turkistiloilla edelleen jättikettuja 

Turkistiloilla edelleen jättikettuja 

Kansainvälisessä lehdistössä on tänään julkaistu uutta Oikeutta eläimille -järjestön kuvamateriaalia, joka todistaa, etteivät jättiketut ole hävinneet suomalaisilta turkistarhoilta alan lupauksista huolimatta.

Kun edellisen kerran viime elokuussa Oikeutta eläimille toi julkisuuteen kuvat turkistarhojen jättiketuista, turkisala lupasi tarttua ongelmaan heti ja kertoi, ettei tule hyväksymään ylisuuria ja sairaita kettuja. Elokuussa 2017 Profur tiedotti, että ’turkiselinkeinolla on selkeät toimenpiteet puuttua siniketun koon rajoittamiseen’.

– Profurin toiminnanjohtaja Marja Tiuran mukaan tarkastuksissa ei tuolloin löytynyt ylipainoisia eläimiä. 20-kiloinen kettu ei ehkä liiton näkemyksen mukaan ole ylipainoinen, vaikka luonnossa sama eläin painaa vain murto-osan tästä. Lisäksi tarhaajat, myös liiton hallituksen jäsen, ovat poseeranneet jättikokoisten eläimien kanssa mediassa jo vuosia. Alan omissa julkaisuissa esiintyy jättimäisiä kettuja, kertoo Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen.

Turkisala on itse listannut kettujen painoja, ja vuonna 2012 uroskettujen keskipaino on ollut Turkistalous-lehden (5/2013) mukaan 19,4 kiloa. Tuolloin myös yli 20-kiloisia eläimiä oli 33 % kaikista uroksista.

Turkiseläimet vailla lain turvaa

Suomessa on valmisteilla uusi eläinten hyvinvointilaki, jossa ei oteta turkiseläimiä huomioon lainkaan. Turkiseläinten hyvinvointia tullaan sen sijaan säätämään turkisasetuksella, jota on määrä alkaa tehdä, kun laki eläinten hyvinvoinnista on valmis. Turkisasetustyöryhmä on kuitenkin jo aiemmin ajautunut umpikujaan, kun ala ei ole suostunut yhteenkään hyvinvointiparannukseen.

– Muualla maailmassa turkistarhausta rajoitetaan tai sitä säätelevää lakia kiristetään. Moni maa on jo kieltänyt tarhauksen. Norjassa, joka on Suomen ohella yksi suuri Saga Furs -huutokauppaan nahkoja toimittava maa, turkistarhauskielto on hallitusohjelmassa. Suomessa sallitaan vuosi toisensa jälkeen tällainen toiminta, vaikka väärinkäytöksiä paljastuu, kertoo Animalian toiminnanjohtaja Mai Kivelä.

Ylisuuret jättiketut eivät ole ainoa ongelma, vaan esimerkiksi vuonna 2016 otantaan perustuvissa tarkastuksissa peräti kahdella kolmesta tiloista (66 %) havaittiin laiminlyöntejä. Turkistarhojen eläinsuojelutilanne on todella heikko. Animalia vaatii, että otantaan perustuvia eläinsuojelutarkastuksia tehdään entistä enemmän turkistiloille.

– Nyt tarkastuksia tehdään kohtuuttoman vähän. Turkiseläimet on unohdettu, eikä poliittista tahtoa parannuksiin ole. Kun kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi kaatui eduskunnassa vuonna 2013, enemmistö kansanedustajista vaati, että turkiseläinten pito-olosuhteisiin on tehtävä pikaisia parannuksia. Mitään ei ole tehty. Turkistarhaus on aihe, jossa on tapahtunut täydellinen poliittinen jämähtäminen, Kivelä sanoo.

Hyvinvointisertifikaatti ei ole tae eettisyydestä

Turkiskasvattajat vetoavat suomalaisen turkisalan vastuullisuuteen ja Welfur-sertifikaattiin. Alan tiedotuksen mukaan sertifointitarkastuksia on tehty jo sadoilla tiloilla.

– Ongelmallista Welfurissa on se, että se on alan itsensä luoma sertifikaatti, jota Suomessa valvoo alan osaomistama yritys. Se perustuu nykyisiin EU:n turkiseläimiä koskeviin minimikriteereihin. Esimerkiksi ketulle tilasuositus on 0,8m2 aikuista eläintä kohti, ja tämän minimin ylittäminen tuottaa tilavaatimusten osalta Welfurissa täydet pisteet. Welfur-tarkastuksia ei tehdä etukäteen ilmoittamatta. Tilan saamaa pisteytystä ei myöskään tarvitse julkistaa, ellei tuottaja itse niin halua. Tällaisesta sertifikaatista ei taida olla jättikettuongelman ratkaisuksi, sanoo Lahtinen.

Animalia vaatii turkistarhauksen lakkauttamista siirtymäajalla Suomessa. Eläinten hyvinvointilain eläinjalostukseen liittyvä pykälä pitää ulottaa myös turkiseläimiin, ja viranomaisille on annettava tehokkaat keinot puuttua sellaiseen jalostukseen, joka aiheuttaa eläimelle haittaa.

Oikeutta eläimille -järjestön uusi video jättiketuista keväältä 2018.

Lisätietoja

Mai Kivelä
toiminnanjohtaja, Animalia
puh. 050 384 5072
mai.kivela(at)animalia.fi

Veikka Lahtinen
kampanjavastaava, Animalia
puh. 040 590 5575
veikka.lahtinen(at)animalia.fi

Daily Mail 17.4. (juttu, video ja kuvia)  Harrowing footage reveals plight of obese ’monster foxes’ kept locked up in cages and bred to produce huge pelts on cruel fur farms in Finland 

Animalian tiedote 15.8.2017: Turkistarhoilla jalostetaan entistä sairaampia kettuja

Animalia tiedote 31.8.2017: Turkisalan ulostulo tyhjää täynnä