Norjan hallitus aikoo kieltää turkistarhauksen 

Norjan hallitus aikoo kieltää turkistarhauksen 

Norjan uusi hallitus on kirjannut hallitusohjelmaansa turkistarhauskiellon, joka lopettaa tarhauksen maassa vuoteen 2025 mennessä. Hallituksen lisäksi lähes kaikki parlamentin puolueet ovat kertoneet äänestävänsä kiellon puolesta.  

Fur Free Alliance (FFA), Animalia ja FFA:n muut jäsenjärjestöt iloitsevat päätöksestä.  

“On hienoa, että Norjassa on tehty hallitustasolla tällainen päätös. Ruotsissa kettutarhaus loppui lakitiukennusten vuoksi, ja Tanska on kieltänyt kettutarhauksen kokonaan. Alamme olla ainoita maita Euroopassa, jossa epäeettinen turkistarhaus saa jatkua ilman mitään parannuksia eläinten oloihin. Joulukuussa lausuntokierrokselle lähetetty luonnos laiksi eläinten hyvinvoinnista ei ota kantaa turkiseläimiin lainkaan”, Animalian vs. toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo. 

Maa- ja metsätalousministeriö on kertonut, että turkiseläimistä tullaan säätämään turkisasetuksella, joka annetaan näillä näkymin eläinsuojelulain hyväksymisen jälkeen. Turkisasetus on kuitenkin jo kertaalleen hyllytetty ja turkisasetustyöryhmä lakkautettu, kun sen työ kävi lähes mahdottomaksi. Eläinjärjestöjä ryhmässä edustivat Animalia ja SEY. 

“Eläinjärjestöt kävelivät ulos ryhmän kokouksesta, kun eivät voineet hyväksyä työryhmän asetusluonnosta, joka olisi toteutuessaan jopa huonontanut turkiseläinten oloja. Suomen tuleekin nyt ottaa mallia naapureistamme Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta ja luopua tarhauksesta kokonaan”, Kivekäs sanoo.  

Norjan turkistarhauskielto koskettaa Suomea myös toisella tapaa. Norja on Suomen ohella merkittävä Saga Furs -turkisten tuottajamaa. Norjan hallituksen päätös onkin jälleen uusi isku Saga Fursille.  

Vuonna 2017 Saga Fursin maine sai kolauksen, kun kansainväliseen julkisuuteen tulivat kuvat sairaalloisen lihavista jättiketuista suomalaisilla tarhoilla. Vuoden lopulla yritys menetti kaksi suurasiakastaan, kun ensin luksusmuodin isoimpiin kuuluva Gucci ilmoitti luopuvansa turkiksista vuoden 2018 kevään mallistosta lähtien. Heti perään muotijätti Michael Kors julkisti turkittomuuslinjauksensa, joka tulee voimaan 2018 aikana ja koskee Michael Kors -tuotemerkin lisäksi Jimmy Choo -brändiä.  

Myös maa- ja metsätalousministeriön alainen tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta on vastikään tuonut ilmi huolensa tarhattujen suurikokoisten sinikettujen hyvinvoinnista. 

Lisätietoja:

Turun Sanomat: Norja aikoo kieltää turkistarhauksen
Djurrättsalliasen: Norge förbjuder pälsdjursfarmning
Djurens Rätt: Norge förbjuder pälsdjursfarmning!
Animalia: Miksi marssimme ulos
Animalia: Turkisraportti 
Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta: Kannanotto: Turkiselinkeinon otettava hyvinvointityökalut tehokkaasti käyttöön 

Teksti: Taija Rinne