Yleisö äänesti Luhdalle Anti Animalian, syynä turkisten käyttö

Yleisö äänesti Luhdalle Anti Animalian, syynä turkisten käyttö

Suomalaiselle urheilu- ja vapaa-ajanvaatteita valmistavalle Luhdalle myönnetään turkittomana perjantaina 24.11. Anti Animalia -palkinto. Eläinoikeusjärjestö Animalia jakaa palkinnon vuosittain taholle, joka polkee eläinten oikeuksia. Palkinnon saaja valittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa yleisöäänestyksellä.

”Äänestykseen osallistui kaikkiaan yli 6 000 ihmistä. Olemme todella positiivisesti yllättyneitä osallistujien määrästä. Uskon, että Luhta sai niin paljon ääniä, koska ihmiset arvostavat suurta suomalaista vaatevalmistajaa ja toivoisivat, että sen liiketoiminta olisi eettisellä pohjalla”, Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen kertoo.

Luhta sai yli kolmanneksen kaikista äänistä. Mukana olleista yrityksistä paljon ääniä keräsi myös Stockmann. Muita mukana olevia yrityksiä olivat Halonen, Kekäle, Partioaitta ja Scandinavian Outdoor. Kaikkien yritysten valikoimissa on turkiksia sisältäviä tuotteita.

”Suomi on saanut taas viime aikoina paljon negatiivista kansainvälistä huomiota liittyen turkistarhaukseen. Turkittomuus on valtava kansainvälinen trendi, ja brändit kuten Armani, Zara, H&M ja uusimpana Gucci ovat liittyneet osaksi kansainvälistä Fur Free Retailer -ohjelmaa. Nämä yritykset ovat ymmärtäneet, että turkittomuus on myös liiketoiminnan kannalta positiivinen asia”, Animalian toiminnanjohtaja (vs.) Heidi Kivekäs sanoo.

Pro Animalia -palkinto myönnetään tänä vuonna viidelle suomalaisyritykselle: Ivana Helsingille, Ferrérille, Globe Hopelle, Tazzialle ja SL Studiolle. Yritykset sitoutuivat ensimmäisinä Fur Free Retailer -ohjelmaan, kun Animalia toi sen Suomeen vuonna 2006. Palkinnolla Animalia haluaa antaa tunnustusta niille tahoille, jotka ovat esimerkillisellä toiminnallaan edistäneet eläinten hyvinvointia ja oikeuksia.

”Haluamme antaa tunnustusta edelläkävijäyrityksille, jotka sitoutuivat turkittomuuteen jo viime vuosikymmenellä. Toivomme myös, että palkinto muistuttaa yhä turkistuotteita hyödyntäviä yrityksiä siitä, että yritystoimintaa voi edistää myös eettisyyteen nojaten”, Kivekäs kertoo.

Animalian lista turkittomista liikkeistä: http://animalia.fi/turkittomat-liikkeet/ 
Kansainvälinen Fur Free Retailer -ohjelma: https://furfreeretailer.com/
Anti Animalia -palkinnon sivusto: http://antianimalia.fi

Lisätiedot:
Veikka Lahtinen, kampanjavastaava 040 590 5575, veikka.lahtinen@animalia.fi
Heidi Kivekäs, vs. toiminnanjohtaja 050 384 5072, heidi.kivekas@animalia.fi