Yrityksiä kannustetaan äänestyksessä luopumaan turkiksista, ”voittajalle” Anti Animalia

Yrityksiä kannustetaan äänestyksessä luopumaan turkiksista, ”voittajalle” Anti Animalia

Yrityksiä kannustetaan äänestyksessä luopumaan turkiksista, "voittajalle" Anti AnimaliaAnimalia käynnistää tänään eläinten päivänä 4. lokakuuta Anti Animalia -kampanjan, jossa yleisö saa aiemmista vuosista poiketen äänestää palkinnon saajaa. Äänestykseen on valittu kuusi turkistuotteita myyvää suomalaisyritystä. Näistä yleisö voi äänestää valitsemaansa ehdokasta ja samalla kannustaa yrityksiä luopumaan turkiksista.    

Anti Animalia –sivulle on koottu lista merkittävistä suomalaisista yrityksistä, joilla on valikoimissaan aitoa turkista sisältäviä tuotteita.  Äänestyksessä eniten ääniä saanut yritys palkitaan Anti Animalia -palkinnolla, jos se ei ole äänestyksen aikana sitoutunut turkittomuuteen. Kaikilla yrityksillä on mahdollisuus saada itsensä pois äänestyksestä, mikäli ne luopuvat kokonaan aitoa turkista sisältävien tuotteiden myynnistä. 

”Tässä äänestyksessä voittaja on todellinen häviäjä. Tietysti toivomme, että lopulta emme joudu myöntämään palkintoa ollenkaan, vaan kaikki yritykset luopuvat aidon turkiksen käyttämisestä tuotteissaan”, Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen kertoo. 

Mukana äänestyksessä ovat vapaa-ajan vaatteita valmistava Luhta sekä tavaratalot Halonen, Kekäle, Partioaitta, Scandinavian Outdoor ja Stockmann. Kaikki nämä yritykset käyttävät aitoja turkiksia valmistamissaan tai myymissään tuotteissa. 

Yleisö valitsee Anti Animalia -palkinnon saajan

Anti Animalia -äänestyksen tulos julkistetaan kansainvälisenä turkittomana perjantaina 24. marraskuuta. Fur Free Friday -toimintapäivää vietetään vuosittain ympäri maailmaa marraskuun viimeisenä perjantaina. 

”Yrityksillä on nyt lähes kaksi kuukautta aikaa muuttaa toimintatapojaan ja sitoutua luopumaan pysyvästi aitojen turkistuotteiden käytöstä. Olemme luottavaisia, että suomalaisyritykset haluavat mieluummin sitoutua eettisiin valintoihin kuin olla osa epäeettistä ja hiipuvaa turkisalaa. Eettisyyden lisäksi turkiksista luopuminen on panostus yrityksen maineeseen”, Animalian vs. toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo. 

Turkistuotantoon liittyy eettisiä ongelmia, jotka eivät ole ratkaistavissa. Eläimet eivät voi toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan häkkioloissa, eikä villieläinten pyynti turkiksia varten sekään kestä kriittistä tarkastelua. 

”Syksyllä puhuttaneet jättiketut ovat vain yksi esimerkki lisää siitä, miten turkistuotantoa ohjaa eläinten hyvinvoinnin sijaan vain raha. Myöskään villieläinten, kuten kojoottien, turkista esimerkiksi huppujen reunoissa sisältävät takit eivät ole eettinen vaihtoehto. Moni kuluttaja tai jopa näitä vaatteita myyvä yritys on epätietoinen siitä, kuinka turkissomiste takkiin on saatu. Kyseessä ei ole eettinen metsästys eikä riistanhoito, vaan julma ansametsästys, jossa eläin joutuu usein kärsimään pitkään, ennen kuin se kuolee”, Veikka Lahtinen kertoo. 

Kampanjan sivut ja äänestys on osoitteessa antianimalia.fi . Äänestys jatkuu aina 23.11. puoleen yöhön saakka tai päättyy aiemmin, mikäli kaikki yritykset luopuvat aitojen turkisten myynnistä. 

 
Lisätiedot:  
Veikka Lahtinen
kampanjavastaava 
puh. 040 590 5575
veikka.lahtinen(at)animalia.fi 

Heidi Kivekäs
vs. toiminnanjohtaja 
puh. 050 384 5072
heidi.kivekas(at)animalia.fi  

Anti ja Pro Animalia -palkinnot jaetaan joka syksy. 

Anti Animalia jaetaan taholle, jonka toivotaan muuttavan toimintaansa eläinystävällisempään suuntaan. Anti Animalia -palkinto jaetaan, mikäli vuoden aikana on noussut esiin jokin eläimille erityisen negatiivinen ilmiö.
Huomionosoituksen voi saada yksityishenkilö, ryhmä, organisaatio tai yritys.