Miten tipumurskaimesta tuli normaali asia?

Miten tipumurskaimesta tuli normaali asia?

Viime päivinä on vellonut kaksi suurta eläintuotannon skandaalia: suomalaistilojen jättimäisiksi jalostetut roikkuvanahkaiset siniketut ja suomalaisen HKScanin virolaisen tytäryhtiön roskiin heittämät elävät untuvikot. Molemmissa tapauksissa on samoja piirteitä: ihmiset pöyristyvät eläinten kohtelusta sen tullessa esiin, ja pöyristyminen johtuu pimennossa olemisesta, siitä että tuotannon olosuhteita ei tunneta, koska se tapahtuu suljetuilla tiloilla ja tehdashalleissa.

Tapauksissa on kuitenkin nähtävissä seikka, joka on melkein yhtä kammottava kuin itse tuotannon nykyolosuhteet. Nimittäin se, miten vaikeaa meitä on enää järkyttää.

Esimerkiksi broilerituotanto on äärimmäisen teollista tuotantoa, jossa jalostetun eläimen paino 40-kertaistetaan viidessä viikossa. Yhdellä neliömetrillä kasvattamossa voi elää jopa 20 broileria. Silti olemme pisteessä, jossa esimerkiksi Atria voi itse päästää Ylen kuvausryhmän broilerihalliin kuvaamaan, kuten se teki viime keväänä. Se, mikä oli joskus salakuvaajien julkaisemaa järkyttävää todistusaineistoa teollisesta eläinten kidutuksesta, on nyt niin normalisoitunutta, että ala voi käyttää sitä promootiotarkoituksessa.

HKScania ympäröivässä skandaalissa on lehtitietojen mukaan kyse siitä, että untuvikkojen murskaamiseen käytetty ns. ”tipumurskain” on ollut epäkunnossa. Tipumurskain on siis se normaali käytäntö, josta on poikettu, ja jonka takia kohu on noussut. Eviran mukaan Suomessa tipumurskaimia ei käytetä kuin munasta kuoriutumattomien untuvikkojen tappamisen. Sepä helpotus. Kuoriutuneet tukehdutetaan hiilidioksidilla, tosin tätä pidetään ongelmallisena, koska linnut tukehtuvat verrattain hitaasti.

Raja sen välillä, mikä koetaan pöyristymisen arvoiseksi (roskiin heitetyt elävät linnut) ja mikä taas on laillinen alan normaalikäytäntö (hiilidioksidilla tukahduttaminen, kuoriutumattomien untuvikkojen murskaaminen, painon aggressiivinen kasvattaminen), tuntuu absurdilta. Teollinen eläintuotanto tekee jatkuvasti työtä sen eteen, että oppimisimme pitämään tavallisena sellaista, mikä itse asiassa on loputtoman kärsimyksen lähde kymmenille miljoonille eläimille vuosittain. Kun keskustelu etenee aiheeseen, olisiko älykkäät ja tuntevat eläimet parempi tukehduttaa hiilidioksidilla vai murskata, joku voisi sanoa, että tämä on hetki, jolloin meidän on pysähdyttävä.

Myös jättikettujen kohdalla ihmisiä on järkyttänyt niiden erityisen suuri koko. Itse tuotanto, siis laajan reviirin tarvitsevien kettujen pitäminen pienissä häkeissä turkistuotantoa varten, on täysin normalisoitunut suurimman osan meistä ajatuksissa. Vaikka voimme vastustaa turkistuotantoa periaatteessa, moni ei enää järkyty lukiessaan tilojen normaaliolosuhteista, vaan tarvitaan joku erityislaatuinen tapahtuma, jättiketut, jotta havahdumme edes hetkeksi.

Sekä broilerituotanto että turkistarhaus ovat eläintuotannon aloja, joiden teolliset olot on pakko normalisoida meidän katsettamme varten. Tämä johtuu siitä, että näitä aloja ei yksinkertaisesti ole mahdollista tehdä kannattaviksi siten että eläimillä olisi missään määrin kunnolliset olot. Vastuullinen turkis- ja broilerituotanto tarkoittaisivat käytännössä tuotannon alasajamista.

Siksi Animalia vaatii nyt säädettävään eläinsuojelulakiin turkistarhauksen kieltämistä ja viranomaisille säädettävää velvollisuutta kieltää haitallinen eläinjalostus. Meidän on vastustettava kärsimyksen normalisointia niillä keinoilla, jotka laki meille antaa.

Allekirjoita vetoomus paremman eläinlain puolesta: http://elainlaki.fi

Lataa artikkeli pdf-muodossa: Linkki