Turkistarhalla epänormaali on normaalia

Turkistarhalla epänormaali on normaalia
Kuva: Oikeutta eläimille

Oikeutta eläimille -järjestön eilen julkistamat kuvat ja videomateriaali viidellä turkistarhalla kuvatuista ylisuurista turkiseläimistä on nostanut turkistarhauksen jälleen keskusteluun.

Kahdeksankymmentäluvulla kohua aiheuttanut ylisuurten superkettujen jalostus ei suinkaan ole loppunut. Kuvat ovat osoitus siitä, että jalostuksessa on menty vieläkin pidemmälle. Tuottajajärjestö vastasi näihin tyrmistyttäviin kuviin esittämällä muun muassa absurdeja väitteitä eläinten laihtumisen aiheuttamasta löysästä turkista.

Maallikolle tulee järkytyksenä luonnottoman suuriksi jalostetut eläimet ja sitä seuraava kärsimys. Suomalaisen tutkimuksen mukaan syksyisin yli 20 % ketuista on erittäin lihavia ja yli 86 % kärsii taipuneista jaloista.

Vielä järkyttävämpää on kuitenkin se, ettei kyse ole yksittäistapauksista. Sen sijaan kettujen jättimäinen koko on normalisoitunut siinä määrin, etteivät edes valvontaviranomaiset osaa tai halua puuttua asiaan.

Turkisala pyrkii siis kasvattamaan nahkojen kokoa. Turkishuutokaupoissa on otettu vuonna 2009 käyttöön uusi kokoluokka näiden jättisuurten eläinten nahoille. Esimerkiksi kesäkuussa järjestetyssä SagaFursin huutokaupassa myytiin yli 230 000 suurimman kokoluokan nahkaa, mikä oli yli 40 % myydyistä kettujen nahoista.

Pyrkimys nahkojen koon kasvattamiseen näkyy niin eilen julkistetuissa kuvissa kuin alan omissa julkaisuissakin. ProFurin koulutusmateriaalissa esimerkiksi esitellään hyvin löysänahkaista siitosurosta malliesimerkkinä ja mainitaan jalostuksesta muun muassa näin: ”Sinikettujen kohdalla ongelmat esiintyvät yleensä sektoreilla pieni koko, massan puute tai molemmat.”

Suomalainen turkistarha vuonna 2014. Kuva: Salla Tuomivaara

Lukuisissa lehtijutuissa tarhaajat esiintyvät sairaalloisen suurten kettujen kanssa, kuten tässä Helsingin Sanomien jutussa vuodelta 2015, jossa Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton hallituksen jäsen poseeraa jättiketun kanssa tilallaan Kannuksessa (Katso kuva Twitterissä). Ala esitteli samanlaisia yksilöitä valitsemallaan tarhalla muun muassa Animalian toiminnanjohtajalle vuonna 2014 (ks. kuva vieressä).

Turkiseläinten kasvattajien liiton toiminnanjohtaja Marja Tiura toivoi eilen, että Oikeutta eläimille -järjestö ilmoittaisi, miltä tiloilta aineisto on, jotta asiaan voitaisiin tarttua. Jos olisin toimittaja, kysyisin Tiuralta, miksi ProFur ei ole jo tarttunut näihin epäkohtiin. Ollaanhan alalla selvästi oltu varsin tietoisia ylisuuriksi jalostetuista ketuista ja ilmeisen tyytyväisiä kasvaviin turkkikokoihin.

On ilmiselvää, että kuvissa esiintyvät eläimet eivät voi hyvin. Ne saavat kärsiä siitä, että turkistarhauksessa ei oikeastaan mikään mene niin kuin pitäisi:

Laki ei takaa riittävää hyvinvointia turkiseläimille. Tutkimusten mukaan turkiseläinten kasvattaminen aiheuttaa kaikille turkiseläiminä käytettäville lajeille merkittäviä hyvinvointiongelmia.

Lakia ei noudateta. Vuonna 2016 otantaan perustuvissa eläinsuojelutarkastuksissa tarkastettiin 38 turkistilaa, joista peräti kahdella kolmesta (66 %) havaittiin laiminlyöntejä. Tilastot osoittavat, että mitä enemmän turkistiloja on tarkastettu, sitä korkeampi on laiminlyöntien osuus ollut. Edellisen kerran yli 60 prosenttia turkistiloista sai huomautuksia vuonna 2010, jolloin tarkastettiin 57 tilaa. Sen jälkeen tiloja on tarkastettu selvästi vähemmän.

Lain noudattamista ei valvota riittävästi. Vuonna 2016 suunnitelluista tarkastuksista saatiin tehtyä 83 prosenttia. Vuonna 2015 tarkastettiin 23 tilaa, joista noin puolella (48 %) havaittiin laiminlyöntejä. Vuonna 2014 tarkastettiin ainoastaan neljä tilaa, joista yksi sai huomautuksia laiminlyönneistä.

Suomalaisella turkistarhalla vuonna 2014. Kuva: Salla Tuomivaara.

Lain rikkomuksiin ei puututa. Vaikka eläinsuojelulaki mahdollistaa esimerkiksi sellaisen eläinjalostuksen kieltämisen, mikä aiheuttaa eläimelle kärsimystä, ei tähän ole ns. superketun kasvattamisen lopettamisen jälkeen.

Yhteiskunta muuttuu sitä mukaa, kun ymmärryksemme ympäröivästä maailmasta lisääntyy. Sen valossa mitä nykyään tiedämme eläinten käyttäytymisestä ja tunteista, turkistarhaus tuntuu jäänteeltä menneisyydestä.

Turkistarhaus tulisi kieltää sen epäeettisyyden, eläinten hyvinvointiongelmien ja tarhauksen aiheuttamien ympäristöongelmien vuoksi. 1980-luvulla tiloja oli 6 000, nykyään alle tuhat. Suurimmalle osalle turkiskasvattajista turkistuotanto on sivuelinkeino.

Useissa Euroopan maissa turkistarhaus on jo osittain tai kokonaan kielletty ja tarhoja ajettu alas hallitusti. Viimeisimpinä turkistarhaus kiellettiin Tšekissä, jossa kieltoa puolsi murskaenemmistö senaatin ja edustajainhuoneen edustajista. Myös Suomessa tulee luoda sosiaalisesti kestävä ohjelma, jolla näistä viimeisistäkin tarhoista päästäisiin asteittain eroon.

Heidi Kivekäs
Animalian vs. toiminnanjohtaja

Mitä voit tehdä?

• Allekirjoita vetoomus paremmasta eläinsuojelulaista, jonka tavoitteena on turkistarhauksen kieltäminen ja jalostamiseen puuttuminen.
• Anna turkiksia myyville liikkeille asiallista palautetta ja pyydä heitä lopettamaan aitojen turkisten ja turkissomisteiden myynti.
• Tue pitkäjänteistä työtä turkistarhauksen kieltämiseksi ja liity kuukausilahjoittajaksi. Säännöllinen tuki mahdollistaa sinnikkään työn eläinten puolesta. Voit myös tehdä kertalahjoituksen turkiseläinten hyväksi.

Lähteet ja lisätietoa:

Oikeutta eläimille: Turkistarhojen jättiketut
Animalia: Turkistarhoilla jalostetaan entistä sairaampia kettuja 
Maaseudun Tulevaisuus: Eläinlääkäri eläinsuojelujärjestön kuvista: ”Löysä nahka on laihtumisen luonnollinen seuraus”
MTT: Eläinten hyvinvointi suomalaisia kettutiloilla
Saga Furs: Huutokauppa kesäkuu 2017
ProFur: Tuottava siniketus kasvatus, Osa 1 Joulukuu – paritus
Helsingin Sanomat: Turkistarhauksen pelisäännöt uusiksi – järjestöjen mukaan turkisala esti parannukset eläinten oloihin
Evira: Eläinsuojelutarkastuksia viime vuonna ennätysmäärä
Animalia: Turkistarhoilla aiempaakin enemmän eläinsuojeluongelmia
Animalia: Turkiseläimet – talous ja työllisyys
Animalia: Turkistarhauskiellot etenevät Euroopassa – Tšekissä senaatti tukee kieltoa
Turkistalous 5/2013