Vietnam aikoo vihdoin sulkea kaikki sappikarhutarhat

Vietnam aikoo vihdoin sulkea kaikki sappikarhutarhat
Pelastettu sepelkarhu nauttii elämästä turvakodissa. Kuva: Animals Asia Foundation

Vietnamin hallitus on sopinut Animalian yhteistyöjärjestö Animals Asian kanssa sappikarhutarhauksen lopettamisessa maassa. Suomessa Aasian karhujen asiaa ajaa Animalian karhuryhmä.

Animals Asia ja Vietnamin hallitus allekirjoittivat yhteisymmärryssopimuksen, jonka mukaan ne aikovat työskennellä sen eteen, että maan jäljellä olevat sappikarhut saadaan pelastettua turvapaikkoihin. Sappinesteen takia tarhattuja karhuja arvioidaan olevan maassa noin 1 000 yksilöä.

Nyt tehty sopimus on jatkoa Animals Asian ja Vietnamin kansanlääkintäyhdistyksen (Vietnamese Traditional Medicine Association) sopimukselle vuodelta 2015. Tuolloin päätettiin, että karhujen sappinesteen käyttö kansanlääkinnässä lopetetaan vuoteen 2020 mennessä.

Vaikka karhujen tarhaus niiden sappinesteen vuoksi on ollut kiellettyä jo vuodesta 1992, kieltoa on pystynyt kiertämään. Vuonna 2006 kaikki tarhatut karhut mikrosirutettiin, jottei tarhoille voisi tuoda lisää eläimiä. Vietnamilla ei ole kuitenkaan ollut resursseja eikä asiantuntemusta karhujen hyvinvoinnin turvaamiseksi, jolloin karhutarhat saivat hallituksen luvalla edelleen jatkaa, jos ne lopettaisivat sappinesteen keräämisen. Tämä porsaanreikä on mahdollistanut karhutarhauksen ja laittomat sappinestemarkkinat kiellosta huolimatta.

Sappikarhutarhauksesta tuli 1980-luvulla yleistä Kiinassa ja Vietnamissa, mikä johti villien karhukantojen pienenemiseen. Animals Asian ja Free the Bearsin vuonna 2016 julkaiseman tutkimuksen mukaan luonnossa elävien karhujen määrä on romahtanut Kaakkois-Aasiassa. Vietnamissa karhuja elää luonnossa enää kourallinen.

Animals Asian Vietnamin johtajan Tuan Bendixsenin mukaan nyt syntynyt sopimus on todiste siitä, että maa ymmärtää karhutarhauksen vahingoittavan villejä karhukantoja.

Vaikka sopimus on merkittävä edistysaskel karhutarhauksen loppumiseen Vietnamissa, se ei tule lopettamaan sitä hetkessä. Avainasemassa ovat turvapaikkojen rahoitus ja hallinnointi sekä nyt vangittujen karhujen turvapaikkoihin siirtämisen mahdollistaminen. Uusien turvakotien perustamiseen tarvitaan neuvoja ja apua jo olemassa olevilta turvapaikoilta sekä eläinjärjestöiltä.

Sepelkarhujen karu kohtalo

Aasiassa sapen takia tarhattavat karhut ovat sepelkarhuja. Kiinassa, Vietnamissa ja Koreassa tarhataan tuhansia karhuja, joista lypsetään sappinestettä kansanlääkinnän tarpeisiin.

Karhunsapella uskotaan olevan parantavia ominaisuuksia. Kiinalaiset asiantuntijat ovat kuitenkin myöntäneet, että karhunsappi on täysin korvattavissa kasvikunnan tuotteilla ja synteettisillä aineilla. Korvaavat tuotteet ovat turvallisempia, halvempia, tehokkaampia ja helpommin saatavilla.

Monet karhuista on pyydystetty villinä luonnosta, jolloin ne ovat menettäneet vähintään yhden raajoistaan. Karhufarmeilla eläimet elävät ahtaissa häkeissä. Karhut on suljettu erilaisiin tiloihin, jotka vaihtelevat pienistä rusentavista häkeistä ”aitauksiin”, joissa pidetään lukuisia yksilöitä yhdessä. Liian pieneen yhteiseen tilaan suljettuna karhut kokevat ääretöntä kärsimystä.

Monet karhut ovat loukkaantuneita ja haavoilla hierottuaan tai lyödessään itseään pienen häkkinsä kaltereita vasten. Nämä karhut eivät usein pysty nousemaan ylös saati kääntymään ympäri. Poikkeava, stereotyyppinen käytös, jota ahdistuneisuus normaalisti saa aikaan, on yleistä. Karhut jopa kasvavat kiinni häkkeihinsä ja joutuvat lopulta makaamaan selällään pystymättä kääntymään.

Karhut kärsivät jatkuvista tuskista sappirakkoon asennettujen katetrien vuoksi. Karhut ovat aliravittuja ja niillä on vahingoittuneesta sappirakosta johtuvia sairauksia. Karhu elää pitkään, joten piina saattaa kestää jopa 25 vuotta.

Toimintaa sappikarhujen pelastamiseksi

Sappikarhujen hyväksi tehdään töitä kansainvälisin voimin. Useita satoja karhuja on pelastettu Animals Asian ylläpitämiin turvakoteihin.

Suomessa karhujen asiaa ajaa Animalian karhuryhmä. Ryhmä keskittyy pääasiassa karhutarhauksesta tiedottamiseen sekä varojen keräämiseen AAF:n toiminnalle Aasiassa. 
Lue lisää ryhmän toiminnasta: Animalian karhuryhmä

Aasian sappikarhuille voit lahjoittaa viitteellä: 219082. Tilinumero: FI24 1011 3000 260629
SWIFT / BIC : NDEAFIHH

Voit myös auttaa Animalian pitkäjänteistä työtä eläinten hyväksi liittymällä Animalian kuukausitukijaksi.

Lähde: Animal Asia: BREAKING NEWS: Vietnam agrees plan to close all bear bile farms