Liittolaisuutemme jää helposti muutaman sentin etäisyydelle muista lajeista

Liittolaisuutemme jää helposti muutaman sentin etäisyydelle muista lajeista

paita_blogiOlen toiminut aktiivisesti eläinten oikeuksien parissa nyt hiukan yli puoli vuotta. Aiemmin allekirjoitin kyllä vetoomuksia ja otin eläinoikeudet huomioon ruokavaliossani, mutta vasta työskentely eläinoikeusjärjestössä on auttanut kunnolla ymmärtämään joitakin ongelmia. Kun eläinoikeuskeskusteluun sukeltaa ulkopuolelta, huomaa sellaisia asioita, joihin pitkän linjan toimijat ovat jo kauan sitten tottuneet.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa puhutaan paljon liittolaisuudesta. Liittolainen on henkilö, johon itseensä ei kohdistu tietyntyyppistä sortoa, mutta joka tukee niitä joihin tuota sortoa kohdistuu. Valkoisena keskiluokkaisena cis-sukupuolisena ja toimintakykyisenä minulla on hyvät mahdollisuudet, ja velvollisuus, tukea kamppailuja, joita sellaiset ihmiset käyvät joilla ei ole kaikkia noita etuoikeuksia. Usein siinä mennään myös metsään, liittolaiset päätyvät usein ylläpitämään sortoa edes huomaamatta sitä. Paljon keskustellaan myös siitä, miten feministien tulee olla antirasisteja, vasemmistolaisten feministejä ja niin edelleen. Liittolaisuutta edellytetään kaikilta, joilla on siihen mahdollisuus.

Paitsi kun on kyse muista lajeista.

Verkko on täynnä laadukkaita yhteiskunnallisia blogeja, joilla on kymmeniä tuhansia lukijoita. Yhtäkkiä jotakin tekstiä jaetaan joka paikassa, joku on onnistunut asettamaan sanansa juuri oikein. Olin itsekin aktiivinen yhteiskunnallinen bloggaaja noin vuoden ajan, ja omianikin tekstejä jaettiin välillä aika tavalla. Siltä kentältä eläinoikeustyöhön siirtyneenä olen huomannut, että nuo jaetut tekstit käytännössä hyvin harvoin liitttyvät eläinten oikeuksiin. Ne voivat liittyä hallituksen kiristyspolitiikkaan, siihen mitä Aleksi Valavuori on sanonut twitterissä, ne ovat analyyttisia, älykkäitä ja vetoavia. Tämän yhteiskunnallisen kirjoittamisen kentän syntyminen ja laajeneminen on erittäin tärkeää, se on onnistunut antamaan lisää tilaa näkökulmille joita ei muuten kuultaisi. Mutta eläinoikeuskysymyksiin kentällä törmää harvoin.

Aika moni tiedostava ystäväni hymyilee vuosituhannen vaihteen aktivismivaiheelle, jolloin kuluttaminen nähtiin keskeisenä tapana muuttaa maailmaa. Verkossa kiersi listoja yrityksistä, jotka oli syytä asettaa boikottiin. Vaikka eettinen kuluttaminen on yhä olemassa oleva ilmiö, monet ovat todenneet, että se ei riitä. Tarvitaan poliittista painostusta, tarvitaan vahvempia keinoja puuttua epäoikeudenmukaisuuksiin. Jostain syystä kuitenkin näyttää siltä, että eläinaktivismimme jää usein tälle tasolle. Emme osta eläintuotteita ja näin ajattelemme pesevämme kätemme laajasta riiston koneistosta, joka meitä ympäröi. Teurastamojen ja broilerihallien kauhut, miljoonat Suomessa vuosittain tapettavat eläimet eivät ole enää meidän asiamme. Eläinkysymyksissä jämähdetään kuluttaja-aktivismiin, siitä ei kirjoiteta, sitä ei pidetä näkyvillä. Olen vegaani, piste.

Eläinoikeuskentällä puhutaan käsitteestä lajisorto. Se on sorron muoto, jossa ihminen hyväksikäyttää ja sortaa muita eläinlajeja, esimerkiksi ruuantuotannossa. Johdonmukainen yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tavoitteleva ihminen vastustaa lajisortoa siinä missä muutakin sortoa, jossa etuoikeutetussa asemassa olevat hyötyvät vähemmän etuoikeutettujen alas painamisesta. Lajisorron vastustaminen tarkoittaa samanlaista aktivismia kuin muidenkin kysymysten parissa tehdään: kirjoittamista, vetoomuksia, tukikonsertteja, suoraa toimintaa.

Tämä aktivismi tarvitsee lisää meitä kaikkia.

Tämän puheenvuoron ei ole tarkoitus syyllistää, koska itsekin heräsin lajisorron kysymyksen puuttumiseen yhteiskunnallisesta keskustelusta vasta kun siirryin toimimaan eläinoikeuskentällä. Sen sijaan haluan kannustaa niitä meistä, joilla on riittävästi energiaa, etuoikeuksia ja kyky kirjoittaa tai tehdä muuta aktivismia. Muut lajit eivät voi vaatia meiltä liittolaisuutta, koska niillä ei ole mahdollisuutta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun edes marginaalisesta positiosta. Eläintuotanto on piilossa. Siksi meitä kaikkia kohtaa erityinen muistamisen haaste. Meidän on muistettava näkymättömiksi tehdyt eläimet. Meidän on oltava liittolaisia.

Miten sitten pääsee alkuun? Eläintuotanto on niin härskiä hyväksikäyttöä, että toimintakohteita ja ajateltavaa kyllä riittää.

Kirjoittaja: Veikka Lahtinen, Animalian kampanjavastaava