Avoin kirje Luhdan toimitusjohtaja Vesa Luhtaselle

Animalia tutki aitoja turkistuotteita sisältäviä tekstiilejä ja niiden merkintöjä marras-joulukuussa 2016. Selvityksen lopputulos oli, että kaksi kolmasosaa kaikista tutkituista tuotteista oli merkitty puutteellisesti. Tuore selvitys on osa kymmenen EU-maan kansainvälistä projektia, jonka kaikki tulokset julkaistaan myöhemmin.

Nykyinen tekstiililainsäädäntö on teille varmasti tuttu. Se vaatii merkitsemään tekstiiliksi luokitellun tuotteen, mikäli siinä on käytetty aitoa turkista, nahkaa, luuta tai untuvaa. Tuotteista tulee löytyä teksti ”sisältää muuta kuin tekstiiliä olevia eläinperäisiä osia”.

Yhteensä Suomessa tutkittiin 61 tekstiiliksi luokiteltavaa aitoa turkista sisältävää tuotetta. Näistä 40 tuotteesta puuttui lain vaatima merkintä. Tarkempaan tutkimukseen vietiin neljä tuotetta: takki, kaksi pipoa ja villatakki. Kaikkien neljän turkissomisteet osoittautuivat aidoiksi.

Yksi tarkemmin analysoiduista tuotteista oli Ril’s / L-Fashion Group Finlandin, eli Luhdan, valmistama pipo. Piposta puuttui aidosta turkiksesta kertova tuotemerkintä, eikä siinä ollut myöskään merkintää valmistusmaasta. Pipon tupsu oli teettämämme analyysin mukaan joko sini- tai hopeakettua, vaikka tuotemerkintä kertoi pipon olevan akryyliä ja villaa.

Kaikkiaan selvitykseen osuneista 61 vaatteesta 12 oli Luhdan tuotemerkkejä. Näissä kaikissa arvioitiin somisteen olevan aitoa turkista, mutta neljästä puuttui lain vaatima merkintä. Pidämme tilannetta hyvin heikkona.

Kuluttajista suurin osa haluaa tietää, mitä ostaa. Erittäin monelle on merkityksellistä hankkia vain sellaisia tuotteita, joissa ei ole käytetty aitoa turkista. Siksi on harhaanjohtavaa, että valmistamastanne piposta puuttui kokonaan tämä merkintä.

Verkkosivuillanne kerrotte yrityksenne vastuullisuudesta näin:

”Eläinten oikeudet
Luhta on sitoutunut kunnioittamaan eläinten oikeuksia kaikkialla maailmassa. Ennen yhteistyön aloittamista kaikkien alihankkijoiden tulee sitoutua osana hankintasopimusta Code of Conduct -ohjeisiin sekä yrityksen ehdottomiin toimintaperiaatteisiin, joissa edellytetään eläinten eettistä kohtelua. Konsernin tuotteissa käytetyiltä turkiksilta, untuvilta ja höyheniltä vaaditaan alkuperätodistukset, joiden käytön edellytyksenä on eläinten eettinen kohtelu.” (http://www.luhtasportswearcompany.fi/fi/vastuullisuus/)

Arvostamme sitä, että vaaditte eläimille eettistä kohtelua. On kuitenkin erittäin ristiriitaista, että puhutte vastuullisuudesta ja eläinten oikeuksista samaan aikaan, kun käytätte tuotteissanne aitoa turkista ja untuvaa, ettekä merkitse kaikkia tuotteitanne lainsäädännön vaatimalla tavalla.

Animalia kysyykin nyt, mitä Luhta aikoo tehdä, jotta tuotteittenne merkinnät saadaan noudattamaan lainsäädäntöä? Onko yrityksenne harkinnut aitojen turkisten käytöstä luopumista?

Turkittomuuteen sitoutuminen on eettinen valinta ja kansainvälinen trendi, jossa viime aikoina suuntaa ovat näyttäneet muun muassa Hugo Boss ja Armani. Kannustamme yritystänne luopumaan aitojen turkisten käytöstä kokonaan, jolloin eläinten oikeuksista puhuminen vastuukysymyksenä muuttuu paikkansa pitäväksi ja kuluttajat voivat luottaa yrityksenne toimintaan.

Koko tekemämme raportti on luettavissa osoitteessa http://animalia.fi/turkisselvitys/.

Annamme mielellämme lisätietoja ja tulemme keskustelemaan turkittomuuteen sitoutumisesta.

Ystävällisin terveisin

Mai Kivelä
toiminnanjohtaja
puh. 050 384 5072
mai.kivela(at)animalia.fi

Veikka Lahtinen
kampanjavastaava
puh. 040 590 5575
veikka.lahtinen(at)animalia.fi
Animalia ry

24.4.

 

PÄIVITYS 27.4. 
Luhta vastasi avoimeen kirjeeseemme sähköpostilla, jossa se kertoi korjaavansa tilanteen kyseisen pipon kohdalla ja olemalla jatkossa tarkempi merkintöjen suhteen. Animalia katsoo kuitenkin, ettei tämä riitä, sillä merkintäongelma on niin laaja. Pyysimme Luhdan kanssa tapaamista, jossa voisimme keskustella ongelmasta sekä yrityksen vastuullisuudesta laajemmin.