Turkistuotannon ja turkisten hintojen jyrkkä alamäki jatkuu

dsc_0570Kopenhagen Fur -huutokauppayhtiön mukaan minkinnahkojen hinnat ovat laskeneet 10 % viime syyskuun huutokauppaan verrattuna, kertoo Svenska Yle. Kööpenhaminan turkishuutokauppa pidettiin viime viikolla.

Turkistuottajille huutokauppa oli pettymys, vaikka siltä odotettiin paljon. Edellisessä huutokaupassa syyskuussa nähtiin pientä nousua, mutta trendi ei ollut pysyvä. Nykyiset hinnat ovat huutokauppayhtiön mukaan kestämättömät.

”Myös Suomessa joulukuussa pidetyssä huutokaupassa näytti loppuvuonna siltä, että turkisten hinnat olisivat nousussa, mutta todennäköisesti kehitys ei ole pysyvä. Lisäksi nykyiset hinnat eivät täytä tuotantokustannuksia, eli nahat myydään edelleen tappiolla”, kertoo Animalian toiminnanjohtaja Mai Kivelä.

Minkinnahkojen tuotanto on pudonnut kahdessa vuodessa 80 miljoonasta 50 miljoonaan, mutta se on silti liian suurta kysyntään nähden. Kopenhagen Furin edustajan Dick Sundqvistin mukaan tuotannon pitää laskea edelleen maailmanlaajuisesti. Monilla huutokaupan asiakkailla turkikset jäävät 40–­­50 prosenttisesti varastoon.

Kööpenhaminan tammikuun huutokaupassa myytiin noin 2,2 miljoona minkinnahkaa, joista suomalaisia nahkoja oli noin 50 000.

Kööpenhaminan turkishuutokaupasta uutisoi 9.1.2017 Svenska Yle.

Lue lisää turkiseläimistä ja turkistarhauksesta Animalian sivulta.