Attican loput delfiinit saatava turvakotiin

Attica Park lokakuussa 2016. Kuva: Daniel Turner / Born Free Foundation
Attica Park lokakuussa 2016. Kuva: Daniel Turner / Born Free Foundation

Delfi-delfiini on kuollut Kreikan Attica Parkissa sydänpysähdykseen, jonka aiheuttaja on vielä epäselvä. Animalia seuraa tilannetta.

Kun Särkänniemen delfinaario päätettiin lakkauttaa vuonna 2015, Animalia ja Dolphinaria-Free Europe (DFE) vaativat, että delfiinien on saatava jäädä Särkänniemeen siksi aikaa, että suunnitteilla olevat delfiinien turvapaikat valmistuvat.

“Tapasimme Särkänniemen edustajia useasti ja kutsuimme heidät mukaan turvapaikkoja koskevaan työpajaan Italiaan, mutta he eivät osallistuneet. Särkänniemi lupasi myös tehdä kanssamme yhteistyötä, mutta siirsi kuitenkin delfiinit viime elokuussa salaa Kreikkaan. Vaadimme edelleen, että loput delfiinit pitää siirtää turvapaikkaan, kun sellainen valmistuu. Myös Särkänniemen pitää kantaa vastuunsa siitä, että niin tapahtuu.”, sanoo Niina Lätti Animalian valasryhmästä.

Atticaa on kritisoitu rajusti. Kreikassa on kielletty villieläinnäytökset vuonna 2012, mutta lakia ei ole pantu käytäntöön kaikilta osin. Delfinaario myös rakennettiin alunperin ilman rakennuslupaa, josta se tuolloin sai sakkoja, kehotuksia näytösten lopettamiseksi sekä näytöskiellon. Vuonna 2013 Attica toimi ilman voimassa olevaa lupaa, kun viranomaiset saivat tietää puiston luvattomista laajennustöistä. Myöhemmin Kreikan ympäristöministeriö kuitenkin myönsi delfinaariolle 10 vuoden jatkotoimiluvan. Kreikkalainen Panhellenic Animal Welfare and Environmental Federation (PFPO) on nostanut ministeriön päätöksestä kanteen.

“Delfiinien siirto paikkaan, jossa eläinten hyvinvoinnista vastaavat viranomaiset eivät pysty valvomaan lakien toteutumista, oli vastuutonta sekä Särkänniemeltä että Suomen lupaviranomaisilta. Aiemmin Attican johto vakuutteli, että delfiinit pärjäävät Kreikan yöpakkasissa, mutta nyt Attican edustaja spekuloi Aamulehden uutisessa, että kylmä sää on saattanut vaikuttaa sydänvaivaiseen Delfiin”, Lätti kertoo.

Tarkkaa kuolinsyytä ei kuitenkaan vielä tiedetä. Delfi on nyt kuudes delfiini, joka on kuollut Atticassa vuoden 2010 jälkeen. Delfi oli kuollessaan noin 37-vuotias ja Attican mukaan elänyt jo vanhemmaksi kuin mitä se olisi luonnossa elänyt. Mutta toisin kuin delfinaariot väittävät, urospullokuonodelfiinit elävät luonnossa keskimäärin 45-vuotiaiksi.

Animalia vaatii delfinaariokieltoa uuteen eläinsuojelulakiin

Suomen eläinsuojelulakia uudistetaan parhaillaan. Animalia vaatii lakiin kirjausta, joka kieltää villieläinnäytökset sirkuksissa sekä delfinaariotoiminnan.

“Nyt Suomella on mahdollisuus näyttää esimerkkiä ja kieltää delfinaariot sekä delfiinien maahantuonti uudessa eläinsuojelulaissa. Käytännössä kiellolla mahdollistettaisiin, että uusia tragedioita ei pääse syntymään, kun delfiinejä ei voisi asuttaa enää altaissa, joissa niiden luontaiset käytöstarpeet laiminlyödään. Koska Suomessa ei ole tällä hetkellä toiminnassa olevia delfinaarioita, kielto ei aiheuta taloudellisia kustannuksia ja on siten helppo saada mukaan lakiin”, sanoo Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen.

Lisätietoja

Animalian toimenpiteet Särkänniemen delfiinien hyväksi.
Animalian kaikki Särkänniemi-aiheiset tiedotteet ja uutiset.

Niina Lätti
Animalian valasryhmä
niina.latti(at)gmail.com
puh. 041 507 1390

Veikka Lahtinen
kampanjavastaava, Animalia
veikka.lahtinen(at)animalia.fi
puh. 040 590 5575