Lahjoituslauantai nyt Suomessa – yhden ihmisen halusta auttaa tuli ilmiö

Tulevana lauantaina 26.11.2016 vietetään Lahjoituslauantai-päivää. Päivän tarkoituksena on edistää suomalaista lahjoituskulttuuria.

Eläinsuojelukeskus Tuulispää saavutti syyskuussa Animalian ja lukemattomien muiden lahjoittajien avulla minimitavoitteensa keräyksessä uutta laidunmaata varten. Keräyksen huikea tulos on konkreettinen esimerkki siitä, miten pienistä puroista syntyy suuria ja vaikuttavia asioita. Keräys onnistui yli odotusten, ja nyt Eläinsuojelukeskus Tuulispäähän on jo voitu ottaa uusia asukkaita.

Marraskuun 26. päivänä Suomessa ensi kertaa vietettävä lahjoituslauantai on tapa tehdä lahjoittamisesta arkea yhä useammalle. Liike on syntynyt helsinkiläisen äidin aloitteesta, joka halusi tuoda globaalin Giving Tuesday -ilmiön Suomeen. Sen tarkoituksena on edistää suomalaista lahjoituskulttuuria ja muistuttaa ihmisiä ja erilaisia yhteisöjä siitä, että pienilläkin avunteoilla on merkitystä.

Animalia on mukana Lahjoituslauantaissa, ja kannustaa myös tukijoitaan osallistumaan. Lahjoittamalla voi vaikuttaa ja siitä tulee hyvä mieli. Animalia toimii lähes täysin yksityishenkilöiden tuella. Toiminnan rahoituksesta yli 80 % tulee yksityishenkilöiltä, joten tuki on todella tärkeää työn jatkuvuuden ja vaikuttavuuden kannalta. Yhdessä voimme tehdä sinnikkäästi töitä eläinten paremman tulevaisuuden puolesta.

Osallistu #lahjoituslauantaihin

Tällä viikolla vietetään myös kansainvälistä Fur Free Friday -päivää ja Animalia kampanjoikin nyt erityisesti turkiseläinten puolesta. Anna Lahjoituslauantaina tukesi työlle, jonka tavoitteena on lopulta turkistarhaton Suomi.

  • Lahjoita 10 € työhön turkiseläinten puolesta: Tekstaa ANIMALIA10 numeroon 16155. Jokainen lahjoitus on arvokas ja edesauttaa työssä eläinten hyväksi.
  • Anna aineeton Elää ja olla Otto ja Unelma -lahja: Ilahdutat ystävää ja tue samalla sekä Animalian työtä turkiseläinten puolesta että Eläinsuojelukeskus Tuulispään toimintaa.
  • Liity tukijaksi: animalia.fi/kuukausilahjoitus. Säännöllinen tuki mahdollistaa pitkäjänteisen, suunnitelmallisen ja vaikuttavan työn  eläinten hyväksi.
  • Lahjoita aikaasi: animalia.fi/vapaaehtoiset. Vapaaehtoisena voit vaikuttaa käytännössä eläinten asemaan yhteiskunnassamme.

Mikä on sinun tapasi tukea työtä eläinten puolesta? Osallistu lahjoituslauantaihin ja kerro sosiaalisessa mediassa omin sanoin, miten ja miksi tuet toimintaa eläinten hyväksi, ja liitä mukaan hashtag #lahjoituslauantai ja #animaliary jakaessasi viestisi. Näin voit innostaa myös ystäväsi ja tuttavasi mukaan tukemaan toimintaa.

Lämmin kiitos, että olet mukana. Mitä enemmän meitä on, sitä paremmin voimme vaikuttaa.

Lue juttu Laidunmaata Tuulispäähän -keräyksestä ja Tuulispään uudesta Lennu-asukkaasta.