Minä, eläin

Minä, eläin

Vieraskynä, toimittaja, päivystävä anarkisti Suvi Auvinen

 

Vastasyntynyttä lasta on alkuun vaikea mieltää lajitoveriksi. Lapsen katseessa, hiljaisuudessa ja olemuksessa on jotain vierasta, toiseuttavaa, eläimellistä. Kasvaessaan ihminen oppii kuitenkin tekemään eron itsensä ja eläimen välille. Tietoisuuden rakentuminen vieraannuttaa meidät elämän alkuhetkien vaivaannuttavasta raakuudesta. Minusta tulee minä. Eläimestä tulee toinen, joku jolla ei ole niin väliä.

Menestyksekkäät yhteiskunnalliset muutosliikkeet kautta historian ovat pyrkineet tasa-arvoistamaan yhteiskuntaamme. Tasa-arvovaatimukset ovat alkuun olleet aina pöyristyttäviä ja niille on naureskeltu. Yksi toisensa jälkeen merkittävimpiä uudistuksia ja voittoja on kuitenkin saatu aikaan. Yhteiskuntamme on kehittynyt reilummaksi ja oikeudenmukaisemmaksi koko ajan, vaikka hetkittäin nykytilanne saattaakin vaikuttaa synkältä. Elämme nyt kuitenkin tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa kuin koskaan aiemmin.

Me katsomme menneisyyteen ja kauhistelemme siellä tapahtuneita epäoikeudenmukaisuuksia. Vakuutamme itsellemme, että me olisimme toimineet toisin, olisimme olleet vaiennettujen ääni ja taistelleet paremman maailman puolesta. Hyviä uutisia meille omaa hyvyyttämme todisteleville: maailma ei ole valmis, asioita joihin on välttämätöntä puuttua löytyy jatkuvasti ympäriltämme ja juuri me voimme olla se muutos jonka täytyy tapahtua.

Tasa-arvoa ei ole kenelläkään ennen kuin se on kaikilla. Elämämme ensimmäisissä hetkissä paljaana näyttäytyvä eläimellisyys on syvällä meissä jokaisessa. Minä olen eläin, ja siksi tasa-arvotyö ulottuu yli lajirajojen myös muihin eläinlajeihin. Eristämällä eläimet toisiksi oikeutamme itsellemme miljardien ajattelevien ja tuntevien yksilöiden kaltoinkohtelun ja tappamisen. Katsomalla pois omasta eläimellisyydestämme pystymme hyväksymään teot, joita jälkeemme tulevat sukupolvet pitävät yhtä kauhistuttavina kuin me pidämme historian suurimpia ihmisoikeusloukkauksia.

Ennen kuin voimme sisäistää miksi eläintuotannosta pitäisi olla kiinnostunut meidän täytyy sisäistää oma eläimellisyytemme. Vasta oman sisäisen eläimemme äärellä voimme löytää sen empatian, joka on välttämätöntä seuraavaan yhteiskunnalliseen muutokseen. Se miten kohtelemme heikompiamme, armoillamme olevia yksilöitä, määrittää millainen olemme lajina.

Nyt on tullut eläinten vuoro saada oikeutta. Ei pakottamisen ja syyllistämisen kautta, vaan koska tiedämme sisimmässämme mikä on oikeudenmukaista. Oikeuden vaatiminen eläimille ei tarkoita äänioikeuden vaatimista hevosille. Vähin mitä voimme oikeudenmukaisuuden nimissä tehdä on kuitenkin antaa eläimille oikeus olla elämättä sietämättömissä olosuhteissa ja olla kuolematta tullakseen meidän kulutushyödykkeeksemme. Kaiken oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon näkökulmasta eläintuotannon täytyy loppua. Ja se loppuukin, kysymys on enää siitä kuinka nopeasti. Jokainen meistä voi vauhdittaa meneillään olevaa muutosta.