Animalia ohjaa testamenttilahjoituksen koirien hyväksi

Huoltoasemalta pelastettu pentunelikko. kuva: Emmi Holopainen /Rescuekoirayhdistys Kulkurit ry
Huoltoasemalta pelastettu pentunelikko. kuva: Emmi Holopainen /Rescueyhdistys Kulkurit ry.

Tänään vietetään kansainvälistä testamenttipäivää. Tänä vuonna Animalia ohjaa saamastaan testamenttilahjoituksesta 10 000 euroa koirien hyväksi tehtävään työhön.

Animalialle testamenttilahjoituksen tehnyt henkilö halusi auttaa perinnöllään eläimiä. Erityisesti koirat olivat hänen sydäntään lähellä.

Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle lahjoitetaan 2 500 euroa Carpe-projektiin, jossa rakennetaan uutta koiratarhaa Romaniaan.

”Olemme iloisia ja onnellisia Animalian päätöksestä valita juuri Kulkurit. Arvostetun, luotettavan ja kauan toimineen eläinyhdistyksen taloudellinen tuki sekä sen myötä tuleva viesti asiamme oikeellisuudesta ovat asioita, joiden edessä seisomme nöyrinä ja kiitollisina. Olemme myös erityisen kiitollisia ja otettuja siitä, että tämän kyseisen testamentin tehnyt henkilö halusi mahdollistaa avun antamisen sitä tarvitseville koirille. Testamentattujen rahojen avulla moni koira saa mahdollisuuden parempaan elämään”, kertoo Carpe-projektin projektipäällikkö Rosa Haahtikari Rescueyhdistys Kulkurit ry:stä.

Vanha koira Glinan tarhalla. kuva: Veera Nuri / Rescuekoirayhdistys Kulkurit ry
Vanha koira Glinan tarhalla. kuva: Veera Nuri / Rescueyhdistys Kulkurit ry.

Kulkurit auttaa kodittomia eläimiä Romaniassa

Kulkurit on suomalainen eläinsuojeluyhdistys, joka pyrkii vähentämään Romanian kodittomien koirien ja kissojen määrää sekä parantamaan maan jo olemassa olevien eläinten oloja ja kohtelua.

”Romanian kulkukoirapopulaation tilanne on kestämätön. Kodittomia koiria on Romaniassa arviolta kahdesta viiteen miljoonaa, minkä lisäksi uusia syntyy ja hylätään kaduille jatkuvasti. Uusi tarha rakennetaan, jotta jo olemassa olevilla kodittomilla koirilla olisi mahdollisimman eettiset ja inhimilliset elinolosuhteet. Carpen tarhan läheisyydessä ei tällä hetkellä ole muita yksityisiä tarhoja, vaan alueen ainoa sijoituspaikka kodittomille koirille on naapurikaupungin kunnallinen tarha, jossa koiria lopetetaan säännöllisesti tilanpuutteen vuoksi”, Haahtikari kertoo.

Romanialainen katukoirapopulaatio on seurausta 1980-luvun sosialistisesta politiikasta, jolloin ihmisiä häädettiin kodeistaan ja nämä joutuivat jättämään koirat jälkeensä. Koirat pärjäävät luonnossa huonosti. Koirat hakeutuvat kaupunkien ja ihmisasutuksen lähelle, missä niiden elämä on jatkuvaa ravinnon etsimistä ja vaarojen, kuten autojen ja epäystävällisten ihmisten, varomista.

”Steriloimattomat koirat lisääntyvät tehokkaasti, ja kun koiria alkaa olla liikaa, ne kerätään rankkureiden toimesta kunnallisille tarhoille, joissa olot ovat äärimmäisen epäinhimilliset. Suuri osa kaduilla kodittomina elävistä koirista on hylätty sinne kodeista, joten niiden selviytymismahdollisuudet ovat hyvin huonot”, Haahtikari kertoo.

Kotia etsivä koiranpentu Mitrenin kylästä. kuva: Veera Nuri
Kotia etsivä koiranpentu Mitrenin kylästä. kuva: Veera Nuri / Rescueyhdistys Kulkurit ry.

Koiralle koti Suomesta

Rescuekoiran adoptiosta on tullut varteenotettava ja luonteva vaihtoehto suomalaisille perheille, tänä vuonna koiria on adoptoitu jo 274. Kokemukset adoptiosta ovat olleet erittäin positiivisia.

”Jokaisella adoptio-ohjelmassamme olevalla koiralla on yhteyshenkilö, jonka vastuulla on löytää kyseiselle koiralle paras mahdollinen koti. Kulkurien kautta koiria adoptoivat perheet käyvät läpi tarkan adoptioprosessin. Kulkurit ovat perheiden tukena läpi koko adoptioprosessin ja erityisesti sen jälkeen, kun koira on kotiutunut Suomeen. Teemme yhteistyötä suomalaisten koirakouluttajien kanssa, joilta voi myös tarvittaessa pyytää apua”, Haahtikari kertoo.

Varoja myös venäläiselle koiratarhalle sekä eläinsuojelulakityöhön

Testamenttilahjoituksesta 2 500 euroa lahjoitetaan venäläiselle Dobrij pes -järjestölle, joka auttaa jälleenrakentamaan palaneen viipurilaisen koiratarhan talon. Talon tuhopoltossa menetettiin sekä eläinhenkiä että ruokaa ja tarvikkeita.

Lisäksi 5 000 euroa ohjataan Animalian eläinsuojelulakikampanjan kautta työhön, jolla halutaan kieltää muun muassa koirien haittaa aiheuttava jalostus sekä edistää koirien ja kissojen pakollista tunnistusmerkintää ja rekisteröintiä. Testamenttilahjoituksen avulla saadaan tärkeää, konkreettista apua käytännön työhön. Se myös mahdollistaa laajan vaikuttavuuden, kun sen avulla voidaan työskennellä paremman eläinsuojelulain puolesta.

Testamenttilahjoituksella ilmaiset, mitä olet pitänyt arvokkaana elämäsi aikana

Omat arvot ohjaavat elämää ja valintoja. On asioita, jotka kokee tärkeiksi. Animalialle osoitetulla testamenttilahjoituksella voit vaikuttaa eläinten asemaan ja edistää eläinten oikeuksien puolesta tehtävää työtä.

Jokainen lahjoitus on arvokas – ne ovat edellytys Animalian toiminnan jatkumiselle. Ilman niitä työ eläinten suojelun ja oikeuksien edistämiseksi ei olisi mahdollista. Mikään lahjoitus ei ole liian pieni, eikä testamentin tarvitse olla rahaa.

Voimme käyttää koko lahjoituksen eläimien hyväksi, sillä Animalian ei tarvitse maksaa veroja testamenttilahjoituksista. Halutessasi voit toivoa, että lahjoituksesi kohdennetaan juuri sinulle tärkeään kohteeseen, esimerkiksi tuotantoeläinten tai turkiseläinten hyväksi.

Lue lisää testamenttilahjoittamisesta täältä. Sivulta voit myös tilata tai ladata Animalian testamenttilahjoitusoppaan.
Lisätietoa Rescuekoirayhdistys Kulkurit ry:stä  ja Carpe-projektista.