Särkänniemi siirtää parhaillaan delfiinejä tuntemattomaan kohteeseen

Särkänniemi siirtää parhaillaan delfiinejä tuntemattomaan kohteeseen

Kuva: Dimitris Kamaras CC BY 2.0
Kuva: Dimitris Kamaras CC BY 2.0

Lauantain vastaisena yönä Animalia sai tiedon, että Särkänniemen delfiinit tullaan mahdollisesti siirtämään viikonlopun aikana. Animalia seurasi muiden eläinjärjestöjen kanssa tilannetta paikan päällä, ja lauantai-iltana delfiinien kuljetus alkoi.

Tietoa siirrosta ei kerrottu virallisesti missään, eikä Animalia saanut Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälää eikä hallituksen jäseniä kiinni lukuisista yrityksistä huolimatta. Soittopyyntöjä ei otettu vastaan, eikä eri tahojen lähettämiin Twitter-viesteihin vastattu. Illalla delfinaario eristettiin aidoilla ja paikalle saapui rekkoja ja tankkiautoja.

”Olemme keskustelleet useasti Särkänniemen kanssa ja jääneet siihen luuloon, että siirrosta keskusteltaisiin avoimesti. Särkänniemi on myös aiemmin luvannut julkisesti, että tiedottaa asiasta heti kun on jotain tiedotettavaa. Nyt Särkänniemessä on täysi siirto käynnissä samaan aikaan, kun yhtiön johto on kadonnut maan alle ja lopettanut kaiken yhteydenpidon”, kertoo Animalian toiminnanjohtaja Mai Kivelä.

Pahamainen kreikkalainen Attica todennäköisin siirtokohde

Särkänniemi on saanut jo siirtoluvan Kreikan Attica Zoological Parkiin, joten se on todennäköisin siirtokohde. Animalia on kritisoinut Atticaa useasti, sillä se ei pysty tarjoamaan eläimille niiden tarvitsemia elinolosuhteita.

”Olosuhteet Kreikassa ovat huonot. Esimerkiksi ulkoaltaat eivät anna delfiineille tarvittavaa suojaa auringon paahteelta. Lisäksi maan talousvaikeuksien takia Attican delfiinit ovat kärsineet muun muassa ruuan ja lääkkeiden puutteesta. Viiden vuoden aikana viisi delfiiniä on kuollut”, kertoo Animalian delfinaarioasiantuntija Niina Lätti.

Delfinaariotoimintaa ollaan juuri kieltämässä Kreikassa, lisäksi villieläinnäytöksen ovat maassa kielletty. Silti viranomaiset katsovat Attican toimintaa läpi sormien. Ilman Särkänniemen delfiinejä toiminta tulisi todennäköisesti loppumaan, tämä siirto siis tuottaa pahimmassa tapauksessa lisää delfiinejä ja kärsimystä, jos eläimiä käytetään siitokseen.

Särkänniemen toiminta ala-arvoista

Tilannetta pahentaa se, että Särkänniemi on ollut täysin vaitonainen sen sijaan, että se avoimesti kertoisi siirrosta.

”Yritimme soittaa useaan kertaa Särkänniemen toimitusjohtajalle päivän aikana, mutta meille ei vastattu. Lopulta puhelut siirrettiin toiseen numeroon, josta kukaan ei halunnut kommentoida mitään. Tällainen salailu ja ihmisten pimennossa pitäminen ei ole nykypäivää. Särkänniemen tulisi olla asiassa avoin, ne ovat sen velkaa delfiineille, tamperelaisille ja kaikille suomalaisille. Särkänniemen toiminta koko siirron suhteen on ollut uskomaton farssi”, sanoo Kivelä.

Delfiinien tulevaisuuden kannalta Animalian vaatimuksena on ollut, että Särkänniemi pitää eläinten omistajuuden itsellään. Tuolloin yhtiöllä olisi vielä päätäntävalta eläinten turvapaikkaan saamiseksi, sitten kun sellainen valmistuu.

”Särkänniemen tulisi nyt kantaa vastuunsa loppuun saakka ja taata eläimille turvapaikka. Sen pitäisi toimia oikein ja tukea suunnitteilla olevien turvapaikkojen valmistumista. Mutta koska Särkänniemen toiminta on ollut niin hämärää, pelkään ettei tämä toteudu. He halusivat kannattamattomat eläimet vain nopeasti ulos ja toisten taakaksi, vaikka heidän tulisi taata eläimille hyvä loppuelämä. Kolmenkymmenen vuoden taloudellinen hyväksikäyttö tulisi nyt maksaa takaisin”, Lätti sanoo.

Delfinaariokielto saatava Suomeen

Särkänniemen tilanne on mahdollinen myös tulevaisuudessa. Suomen saa tuoda edelleen delfiinejä, ja delfinaariotoiminta on sallittua.

”Meidän pitää estää tämän tapahtuminen tulevaisuudessa. Teemme tänä syksynä töitä uuden ja paremman eläinsuojelulain eteen, ja yksi tavoitteistamme on saada delfinaariokielto uuteen lakiin”, Kivelä kertoo.

Lisätiedot:
Mai Kivelä
toiminnanjohtaja (vs.), Animalia ry
puh. 050 384 5072
mai.kivela(at)animalia.fi

Niina Lätti
delfinaarioasiantuntija, Animalia ry
puh. 045 7750 1570
niina.latti(at)animalia.fi