Vuosi 2015 huipentui delfinaariotoiminnan loppumiseen Suomessa

Vuosi 2015 huipentui delfinaariotoiminnan loppumiseen Suomessa

Vuosi 2015 lähestyy loppuaan, joten on hyvä hetki pysähtyä ja katsoa mitä olemme saaneet aikaiseksi kuluneen vuoden aikana. Animalian vuoteen mahtui paljon niin pitkäjänteistä työtä, hampaiden kiristystä kuin merkittäviä voittojakin! Vaikka kokonaistilanne on eläimille yhä synkkä, on samaan aikaan muistettava, että eläinoikeusasioissa tapahtuu jatkuvasti myös edistystä.

Yksi suurimmista voitoista oli tietenkin Särkänniemen delfinaarion sulkeutuminen! Tämän eteen Animalia on kampanjoinut pitkään. Sulkemispäätöksen myötä yksi eläimiä hyväksikäyttävä ala loppuu Suomesta kokonaan. Erityisen merkittävää on, että Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä myönsi nimenomaan julkisella mielipiteellä olleen vaikutusta sulkemispäätökseen. Animalian tavoitteena on, että myös Suomen lakiin kirjataan delfinaariokielto. Olemme myös edelleen mukana keskusteluissa VeeranDelfin, Leevin ja Eevertin sijoituspaikasta.

delfiini
Kuva: iStockphoto

Toinen hyvin merkittävä saavutus on päätös ottaa eläinten hyvinvointi ja oikeudet osaksi opetussuunnitelmaa. Tästä lähin jokainen Suomessa kasvava lapsi tulee kouluopetuksen kautta pohtimaan eläinten hyvinvointikysymyksiä sekä lukiolaiset eläinten oikeuksia ja eläinetiikkaa. Tämäkin tavoite oli Animalian työlistalla, ja yhteistyö kasvattajien ja oppilaitosten kanssa on tiivistä. Päätös eläinkysymysten sisällyttämisestä opetussuunnitelmaan kuvastaa hyvin sitä kehitystä, jonka myötä eläinten oikeuksia saadaan yhä enemmän ”valtavirtaistettua”. Tästä kertoo myös se, että tämän vuoden tieto-Finlandia -ehdokkaana oli Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? ja Finlandia Junior -ehdokkaana Elina Lappalaisen ja Christel Rönnsin Nakki Lautasella. Mistä ruoka tulee?  – kumpikin eläinten olemusta ja asemaa käsitteleviä kirjoja.  Tutkittua tietoa eläinten olemuksesta, kyvyistä sekä hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä on saatavilla jatkuvasti enemmän, mikä osaltaan mahdollistaa tämän toivotun kehityssuunnan jatkumisen.

Euroopan tasolla erittäin positiivista on suuntaus kieltää turkistarhaus tai tehdä siitä taloudellisesti kannattamatonta. Euroopassa on jo yli kymmenen valtiota, jotka ovat kieltäneet tai rajoittaneet merkittävästi turkistarhausta maassaan, viimeisimpänä loppuvuodesta Hollanti päätti kieltää minkkien tarhauksen. Tulevaisuudessa Suomi joutuu erityisen huonoon valoon, mikäli asia ei edisty myös täällä. Syksyllä julkaisimme yhdessä norjalaisen NOAH-järjestön kanssa kansainvälisen raportin  pohjoismaisen turkistarhauksen ongelmista ja järjestimme aiheesta niin keskustelutilaisuuksia kuin elokuvanäytöksiä. Animalian tavoitteena on, että turkistarhaus kielletään eläinsuojelulain uudistuksen yhteydessä. Lisäksi olemme saaneet uusia suomalaisia yrityksiä sitoutumaan turkittomuuteen, viimeisimpänä suomalainen Reima.

Eläinten oikeuksien kannalta erittäin hyvä asia on myös kasvissyönnin yhä voimakkaampi esiinmarssi. Lihankulutus on kääntynyt hienoiseen laskuun ja kasvissyönti lisääntyy koko ajan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tapetaan satoja miljoonia eläimiä vähemmän ruoantuotannossa verrattuna edeltäviin vuosiin. Ensi vuonna onkin erityisen mielenkiintoista saada tieto tämän vuoden tilastoista Suomen osalta, kun viime vuoden tilastot kertovat lihankulutuksen kääntyneen ensimmäistä kertaa laskuun täälläkin.

Lopuksi haluan kiittää jokaista eläintoiminnassa mukana ollutta. Nämä voitot ovat yhteisiä saavutuksia. Jokainen eläimiä puolustava kommentti, jaettu kampanjauutinen, euro Animalian toiminnan tukemiseksi tai vapaaehtoisena eläinoikeustyöhön käytetty tunti vie kohti eläimille parempaa yhteiskuntaa. Eläimet eivät voi puhua omasta puolestaan. Siksi meitä tarvitaan.

Mai Kivelä

Animalian vs. toiminnanjohtaja