Pienempää kuin elämä – koe-eläinlaitoksen arkea

Viikin koe-eläinlaitoksessa on noin 14 000 eläintä.
Viikin koe-eläinlaitoksessa elää noin 14 000 eläintä.

Eläinsuojeluliitto Animalian henkilökunnalle avautui tilaisuus vierailla muutaman vuoden tauon jälkeen Helsingin yliopiston koe-eläinkeskuksessa Viikissä.

Viikissä elää noin 14 000 jyrsijää, pääosin hiirtä ja rottaa. Tutkimuskäytössä olevat koirat, kaniinit, naudat, lampaat ja muut eläimet säilytetään läheisellä eläinlääketieteellisen ja maa- ja metsätaloustieteellisen tiedekuntien opetusmaatilalla.

Pääsimme tutustumaan vuoden käytössä olleeseen jyrsijäyksikköön, jossa tehdään erityisen paljon geenimuuntelua ja joka ainoana yksikkönä Suomessa manipuloi myös rottia.

Ennen eläimiin tutustumista piti pukeutua laitoshaalareihin ja -sukkiin, myssyyn, kumikäsineisiin ja kirurginmaskiin sekä sisäkenkiin. Omia tavaroita (ja mikrobeja) sai eläinpuolelle viedä vain omien alusvaatteiden verran. Ennen siirtymistä jokainen vielä puhallutettiin kammiossa minuutin ajan puhtaaksi, jotta tilat säilyisivät varmasti patogeenivapaina.

Eristys aiheuttaa eläimelle stressiä

Viikin koe-eläinlaitos 2014 064_rotta nukkuu
Eristys aiheuttaa eläimelle stressiä, mikä nostaa kokeen vakavuusluokkaa.

Ensimmäiseksi pääsimme katsomaan hiiriä, jotka olivat pienikokoisia ja elivät kapeissa, noin 900 neliösenttimetrin kokoisissa ja 12 senttimetriä korkeissa erikseen ilmastoiduissa, pleksiseinäisissä häkeissä. Yhdelle hiirelle elintilaa määrätään laissa vähintään 60 neliösenttimetriä. Yhdessä huoneessa häkkirivejä oli useita, ja yksi rivi oli noin kymmenen häkkiä korkea ja seitsemän häkkiä leveä. Eläinten määrä oli kokeneillekin koe-eläinlaitoskävijöille pysäyttävä näky. Huoneissa oli hiirten ja rottien erilaisen päivärytmin vuoksi kuitenkin hiljaista ja melko hajutonta, vaikka reviiriään virtsalla merkkaavista eläimistä olikin kyse.

Koe-eläinkeskuksen eläinlääkäri Anna Meller kertoi, että lähtökohtaisesti hiiret ja etenkin rotat hyvin sosiaalisina eläiminä pyritään pitämään yhdessä lajitovereidensa kanssa, mutta poikkeuksia joudutaan tekemään valitettavan usein. Yleensä paritelleet urokset eivät enää siedä ainakaan toisia uroksia lähellään. Myös itse eläinkoe voi vaatia eläimen eristämistä. Mitä pitempään eristys jatkuu, sitä vakavammaksi koe luokitellaan, sillä eristys aiheuttaa eläimelle suurta stressiä.

Geenimuunnellun kannan ylläpito ei vaadi eläinkoelupaa

Suurin osa Viikin hiiristä on blackie-villihiirikantaa.
Suurin osa Viikin hiiristä on blackie-villihiirikantaa.

Huomionarvoista oli, kuinka iso osa hiiristä oli väriltään tummanharmaita, sillä blackie-villihiirtä käytetään yleisesti geenimuuntelun pohjana. Kaikki koe-eläinkeskuksen hiiret ja rotat eivät siis päädy varsinaisiin eläinkoetilastoihin, vaan luokitellaan vuosittaisissa tilastoissa kohtaan ”Muu käyttö”, joka tarkoittaa esimerkiksi geenimuunnellun kannan ylläpitoa. Nämäkin hiiret elävät tismalleen samanlaisissa olosuhteissa koe-eläinlaitoksella, ja geenimuuntelulla saattaa olla vaikutuksia niiden hyvinvointiin. Eläimet saattavat kantaa esimerkiksi Parkinsonin taudille altistavaa geeniä. Niiden ainoa tarkoitus on elää lyhyt elämänsä ja tuottaa jälkikasvua jatkamaan geenikantaa. Vain osa poikasista läpäisee ”laatukartoituksen”, jossa korvasta napsaistavalla iholla selvitetään eläimen genotyyppi. Väärän genotyypin eläimet tapetaan.

Geenimuunnellun kannan luominen vaatii eläinkoeluvan, ylläpitäminen ei. Jos geenimuuntelu taas osoittaa ennalta odottamattomia haittoja eläimille, kannan ylläpidon jatkamiselle pitää hakea eläinkoelupa.

Hiiret ovat yöaktiivisia eläimiä, ja moni niistä nukkuikin iltapäivän tunteina. Toiset olivat kuitenkin hereillä, nousivat häkkinsä seinää vasten meitä ihmettelemään tai liikuskelivat levottomina. Suurimmasta osasta hiiriä ei nähnyt päällepäin mitään ulkoista eroa mihin tahansa hiireen. Varsinaisessa eläinkokeessa käytettävän eläimen saattoi kuitenkin tunnistaa siitä, että se oli yksin, sillä oli kipulääkintämerkintöjä häkkinsä seinässä tai toisinaan päästä sojottavista kanyyleista ja elektrodeista. Häkistä saattoi myös puuttua pesäkoppi, pesäntekomateriaalit tai muut virikkeet, jotta ne eivät häiritsisi koetta.

Lain vaatima häkki on rotalle liian pieni

Rottien häkki ei mahdollista rotan kurottelua, joka on sille lajityypillistä toimintaa.
Rottien häkki ei mahdollista rotan kurottelua, joka on sille lajityypillistä toimintaa.

Rotat näyttivät hiirten jälkeen isoilta, ja jotkut rotat olivatkin hyvin kookkaita. Rottien häkit ovat joko 900 tai 1500 neliösenttimetrin kokoisia ja korkeudeltaan joko 18 tai 21 senttimetriä. Yhdelle rotalle määrätty elintila on 200 neliösenttimetriä. Laki vaatii vain 18 senttimetrin korkuisia häkkejä, vaikka on selvää, että yli 200 grammaa painava rotta ei mahdu näin matalassa tilassa suoristautumaan pystyasentoon eli kurottelemaan, vaikka se on rotalle keskeistä käyttäytymistä. Tällaisia rottia oli Viikissäkin paljon. Lisäksi ruokintahäkki madaltaa häkin korkeutta lähes puolella.

Toiset rotista nukkuivat, mutta osa oli virkeänä hereillä ja koiramaisen innokkaina ihmettelemässä ihmismäärää. Lajitovereidensa kanssa elävät rotat muodostivat kekoja, joissa painauduttiin niin likelle toista kuin mahdollista, mutta yksinäiset rotat nukkuivat häkkinsä nurkassa kippuralla, häntä tiukasti

Useat rotat tulivat tervehtimään vierailijaa hyvin uteliaasti.
Useat rotat tulivat tervehtimään vierailijaa hyvin uteliaasti.

vartaloa vasten kiedottuna. Leikkauksista toipuvat hiiret ja rotat makasivat pääosin suorina häkeissään.

Minulle mieleen jäivät erityisesti ne rotat, jotka painoivat pientä nelivarpaista käpäläänsä häkin seinän toisella puolella olevaa sormeani vasten. Etusormeni oli vain vähän käpälää suurempi. Ei ollut vaikeaa rinnastaa rottia kotonani asuvaan kahteen koiraan, niin persoonallisia ja touhukkaita ne olivat.

Saimme tutustua myös muutamiin laitteisiin, joita eläinkokeissa hyödynnetään. Hurjannäköisin oli rottien aivokirurgiassa käytettävä laite, jolla rotat saadaan aseteltua niin, että työskentely pienellä aivokuoren alueella on mahdollista. Operaatio- ja tutkimushuoneisiin eläimet lähetetään eräänlaisella tavarahissillä.

Ahdistustutkimuksessa eläin pannaan sokkeloon

Viikin koe-eläinlaitos 2014 036 sokkelo
Animalialaiset tutustuvat sokkeloon, jonka avulla tutkitaan ahdistusta.

Viattoman näköinen, mutta jyrsijöiden kannalta perustellusti ahdistustutkimuksessa käytettävä, puolen metrin korkeudessa seisova plusmerkin muotoinen sokkelo puolestaan mittaa eläimen tarvetta pysytellä sokkelon siinä osassa, joka on seinillä suojattu. Ristin toinen suora on nimittäin seinätön. Pelkkä korotus lattiasta ahdistaa jyrsijää, ja erityisen pelottavaa niille on liikkua tasolla, josta voi tupsahtaa suoraan maahan. Yleisesti käytetty sokkelomalli on myös vedenalainen sokkelo, joka niin ikään ahdistaa jyrsijöitä, jotka eivät pidä ollenkaan vedestä. Vakavimmissa eläinkokeissa kokeen päätepisteenä saattaa olla sokkeloon hukkuminen, mikäli eläimessä on tapahtunut neurologisia muutoksia, eikä se löydä sokkelosta ulos.

Kuvassa olevan laitteen avulla tehdään aivokirugisia toimenpiteitä eläimille.
Kuvassa olevan laitteen avulla tehdään aivokirugisia toimenpiteitä eläimille.

Näimme myös hiilidioksidikaappeja, joissa eläimet tavallisimmin tapetaan. Hiilidioksidin käyttöön kohdistuu aika ajoin kritiikkiä, koska kyseessä on aversiivinen, pahoinvointia ja kipua aiheuttava kaasu, jota eläimet pyrkivät välttämään. Nykyään hiilidioksidipitoisuutta nostetaan hitaasti, mikä on kuulemma vähentänyt eläinten levottomuutta lopetustilanteessa. Tutkimus- ja muista syistä Viikissä käytetään myös muita jyrsijöiden sallittuja lopetusmenetelmiä, kuten nukutusaineen yliannostusta, niskamurtoa, päähäniskua ja pään katkaisua.

Yhden hoitajan vastuulla satoja eläimiä

Nykyään pyritään mahdollisuuksien mukaan välttämään tilanteet, joissa eläin kuolee tutkimuksen aiheuttamiin komplikaatioihin lopettamalla eläimet ajoissa. Yhdellä koe-eläinhoitajalla on kuitenkin huollettavanaan peräti 400 eläinyksilöä, joten jokaisen huonovointisen havaitseminen hyvin harjaantuneellakaan silmällä ei ole aina mahdollista. Häkkien päivittäinen siivoaminen ei kuitenkaan kuulu hoitajien toimenkuvaan, vaan häkit vaihdetaan pääsääntöisesti kahdeksan vuorokauden välein.

Eläimet tapetaan kokeen loputtua tavallisesti hiilidioksidikaapissa.
Eläimet tapetaan kokeen loputtua tavallisesti hiilidioksidikaapissa.

Tällainen loppu myös odottaa kaikkia koe-eläimiä, jotka eivät syystä tai toisesta kuole kesken tutkimuksen, sillä Helsingin yliopisto ei ole harkitsemassa uuden koe-eläinlainsäädännön mahdollisuutta luovuttaa koe-eläimiä uusiin koteihin tutkimusten päätyttyä.

Animalialaisille tutustuminen Viikin koe-eläinkeskukseen oli tärkeä mahdollisuus nähdä jälleen omin silmin koe-eläinten ja eläinkoetutkimuksen arkea. On hienoa, että Suomessa vierailut ja keskustelu lähtökohtaisesti eri mieltä olevien tahojen välillä on mahdollista ja täysin asiallista ja kohteliasta.

Työmme koe-eläinten puolesta jatkuu.

Marianna Lammi
koe-eläinvastaava

Kuvat: Taija Rinne

EDIT. Tekstiin on korjattu Viikissä käytettävien häkkien koot. Alun perin ilmoitetut koot ovat suoraan koe-eläinlaista, jossa yhdelle hiirelle määrätään vähintään 60 ja rotalle vähintään 200 neliösenttimetriä elintilaa. Vähimmäishäkkikoot ovat kuitenkin näitä suurempia, hiirillä 330 ja rotilla 800 neliösenttimetriä.

hiirijalogo_pienennetty